2.4.2011

Projekti wc

Nyt on valkoisen nimeen vannovalla minimalistilla vähän tunnustettavaa.... Täälläpä ei olekaan kaikki valkoista ja mustaa... =) Valitettavasti olen unohtanut kuvata vessan ennen remonttia, mutta laatat ja kalusteet olivat samanlaiset kuin kylpyhuoneessa.


Pikkuvessasta piti tulla aivan kokonaan valkoinen, korkeakiiltokalusteet ja -laatat sekä mausteeksi ja yksityiskohdaksi vähän kimaltavaa pronssin väristä Metallica-laattaa. Metallica laattapaketti oli itseasiassa ensimmäinen ostokseni vessaa suunnitellessani, ja tämän ympärille oli tarkoitus loput rakentaa... K-Raudassa kuljeskellessa satuin kuitenkin törmäämään tapettiin, joka ei ollut yhtään minua mutta joka kuitenkin sulatti sydämeni... ja siinä sitten kävikin niin, että edes Metallica-laatta ei päässyt vessaan (vaan osa käytettiin myöhemmin keittiöön) ja vessasta tulikin vahingossa tällainen...

Ja kun kerran tälle tielle lähdetään, niin vedetään sitten kunnolla loppuun saakka.

Enhän minä oikeasti edes tykkää kullasta!



Laatikoihin mahtuu hyvin meikit ja muut tähdellisen tärkeät tavarat... =) Valaisin on oikeasti kattoon tarkoitettu neljän spotin valaisin.






Varmastikaan ei enää tälle linjalle lähdetä seuraavassa projektissa. Mutta täytyy myöntää, että minä tykkään tästä vessasta todella paljon! Muru ei välttämättä ole kanssani samaa mieltä, mutta tämä onkin meidän asunnon "tyttövessa". Pojilta pääsy kielletty. =)


19 kommenttia :

  1. hei ihana!! just tolla erilaisuudellaan :))
    joskus sitä yllättää ittensäkin :D

    VastaaPoista
  2. Nyt on kyllä pakko sanoa että tämä on oikeasti varmaan hienoin vessa mitä oon missään edes sisustuslehdissä nähnyt! Vautsi! :)

    VastaaPoista
  3. Moikka!
    On kyllä törkeen hieno vessa! Mäkään en tykkää kullasta, mutta tosi upeasti oot sitä tässä käyttänyt. Hana olis vielä voinut olla kultainen ;)
    Käy nappaamassa valokuvahaaste mun blogista. Toivottavasti osuu johonkin yhtä hienoon kuvaan kuin mitä tästä vessasta oot ottanut :)

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan Upea! Juuri tuollainen rohkeus materiaalien ja sävyjen valinnassa tuo usein yllättävän loistavan lopputuloksen:) Voisin muuttaa teidän vessaan;)

    VastaaPoista
  5. Lehdokki: En ole unohtanut valokuvahaastetta... En vain ole saanut vielä aikaiseksi. =)

    Heidi ja Soile: Kiitos! =)

    VastaaPoista
  6. Upea tyttöjen vessa!! Mistä nuo alalaatikostot ovat? Etsiskelen vastaavia meidän projektiin, mutta ei ole osunut silmään. Kiitos jos ehdit vastata!

    VastaaPoista
  7. Hei, nämä laatikot ja taso on Domus-keittiöltä. Löytyy varmasti kaikilta keittiöfirmoilta samanmoista mallia/tyyliä...

    VastaaPoista
  8. Mielettömän upea vessa! Todella onnistunut! Minkähän verran neliöitä? Meillä tulevassa kodissa todella pieni vessa ja remontointi edessä, ollut lähes toivoton olo. Mutta tämän kun näin, niin ehkä onkin jotain toivoa? :D

    VastaaPoista
  9. Tässä on ehkä vähän päälle 3 neliötä. Että kyllä sitä pieneenkin tilaan saa kivaa, kun vain vähän potkii. =)

    VastaaPoista
  10. Hei!

    Aivan mahtavan hieno! Mistä hanat? Entä peili?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanat on muistini mukaan Svedbergsin, mutta en ole nyt aivan varma. K-Raudasta kuitenkin.
      Peilin löysin yhdestä huonekaluliikkeestä, jonka nimeä en muista ,koska sitä ei nää ole. jos olet oululainen, niin se oli siinä Askon talossa ennen... joku ketju-liike kai sekin oli.
      Valitan, ettei minusta nyt ole tämän enempää apua...

      Poista
  11. Moi

    Ja todella hieno vessa, rohkea ja kerrasssaan upea! Mikä peilin takainen seinä on? Valkoinen kiiltävä levy tms? Entä onko vastapäinen valkoinen seinä ihan vaan maalattu?

    VastaaPoista
  12. Molemmat seinät on maalattua kipsilevyä. Ei ole valkoinen, vaan sellainen todella vaalea beige.

    VastaaPoista
  13. Hei. Kuten joku tuossa jo totesi niin minäkin voisin muuttaa vessaasi!! :D
    Mutta haluaisin myös tietää jos haluat kertoa mikä tapetti/mistä??? nimimerkillä "tahtoo tätä"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei

      valitettavasti en ole tapettia mistään netistä enää löytänyt, vaikka kovasti olen yrittänyt etsiä. et nimittäin ole todellakaan ainoa, joka sitä on kysellyt. K-Raudasta se on ostettu, merkkiä en muista. Muuta vinkkiä en voi siis tähän hätään antaa. Ilmoitan varmasti, jos sen jostain löydän vielä!

      Poista
  14. Hei
    Etsin juuri valaisinta peilin yläpuolelle. Mistä ostit teidän valaisimen?

    VastaaPoista