Huh, kun on ollut taas hulinaa koko viikon. Iso Ilon seuraava keikka lähestyy ja sen puitteissa on hommaa taas riittänyt. Lisäksi olen istunut illat koneella ja miettinyt pääni puhki, missä tohveleissa sitä haluaisi häitään tanssia. En halua perinteisiä morsiuskenkiä, enkä valkoista väriä tai satiinia. Haluan, että voin käyttää kenkiä jatkossakin, mutta jotain spesiaalia niissä saa mahdollisesti olla.
Olen tällä hetkellä mieltynyt kiiltävään nahkaan. Vuittonin kengissä on mielestäni aivan täydellinen väri, eivät olisi aivan pikimustat. Toisaalta Minna Parikan Jaqueline mallikin miellyttää todella paljon. Olen huomannut, että melkein kaikki silmää miellyttävät mallit ovat kärjestä auki. Talvella kuitenkin tuntuu, että pitäisi olla sukat/sukkikset jalassa. Ja silloinhan ei avokärkinen malli käy, ei sitten millään muotoa.
Onneksi illan aloitus ja lopetus on jo selvillä. Koska vihkiminen on pihalla (toivottavasti) lumessa ja pakkasessa, niin sitä varten pukeudun ihanan lämpimiin Timberlandin bootseihini. Loppuilta puolestaan hummataan varmasti koko porukka Reinoissa.
Ja jos en juhlakenkiä keksi, niin hipsuttelen Reinoilla koko illan. Tiedän, että mun ihanat naiset tekee saman perässä, jos tarvis. ;)
Onneksi illan aloitus ja lopetus on jo selvillä. Koska vihkiminen on pihalla (toivottavasti) lumessa ja pakkasessa, niin sitä varten pukeudun ihanan lämpimiin Timberlandin bootseihini. Loppuilta puolestaan hummataan varmasti koko porukka Reinoissa.
Niitä on sellaisia kärkiaukisukkiksiakin :). Käypä Stockalla vaikka katsomassa ja testaa.
VastaaPoistajoo onhan niitä :)
VastaaPoistakatsotaan, pitääkö sellaisiin turvautua. en haluis.
Oih, noi Vuittonit on ihanat! Paljonkohan ne kustantaisi...?
VastaaPoistaVasemmalla oleva on 545,- ja oikealla oleva 455 ,-
VastaaPoistaMun suosikit on noi Parikat. Niissä on viel ihkuu rakkausteemaakin, kun on noi sydämet <3 Mut aikamoisen tasainen saa juhlapaikan lattia olla, jos noilla meinaa nilkat ehjinä illan pärjätä...meillä oli häät keskiaikaisessa linnassa, enkä olis kyllä ikinä selvinnyt tuollaisilla kengillä siellä :) Oisko sellaiset vaaleanpunaiset karvavuoriset crocsit hyvät? :D
VastaaPoistaHahaa, hyvä idea, laitetaan korvan taakse. =) Mennään tiistaina käymään juhlapaikalla, niin pitää tarkastaa se lattiakin, että minkälaisilla vinkkeleillä siellä voi ja jaksaa koko illan jorata.
VastaaPoista