1 + 1 = 3 and I am back!

Moikka (pitkästä aikaa)

Toivottavasti saan anteeksi tämän pitkällisen hiljaisuuden. Meille nimittäin syntyi pieni prinsessa 1.11. ja itse sairaalakeikkahan venyi yhteensä melkein kolmeviikkoiseksi. Tämä synnytyskertomus oli kuin sarjassa "Kun mikään ei mene kuin Strömsössä". Instagramissa seuraavat ovatkin olleet jollain tavalla kartalla tapahtumista, mutta tänne en ole jaksanut mitään päivittää. Olo on ollut kuin vankilassa ja joka päiväinen labratulosten odottaminen kuin löyhässä hirressä roikkumista. Ikkunasta on näkynyt vastapäinen talon seinä ja ruoka on kerta toisensa jälkeen maistunut täsmälleen samalta. Ei liene ihme, että koti-ikävä otti sellaisen vallan, etten uskonut sen olevan edes mahdollista. 

Mutta pääasia tietenkin on se, että Pirpana on täydellinen ja voi hyvin. Hän syö kuin rekkamies ja painoa tulee hurjasti koko ajan (toivottavasti muuallekin kuin poskiin). Olihan tässä laitostumisessa se hyvä puoli, että pääsimme hyvään rytmiin siellä päivän (ja yön) toimissa ja sain hyvät ensiavut vauvan hoitoon, mikä on minulle kuitenkin täysin uutta ja tuntematonta. Nythän tässä ollaan kuin vanhoja tekijöitä. 

Nyt ollaan oltu koko purukka yhdessä kotona pari päivää ja voi että tuntuukin hyvältä. Kyllä koti, ja oman kullan kainalo, on ne parhaat paikat maailmassa. Huolet ei suinkaan ole vielä ohi minun osaltani, parin viikon tarkkaa kontrollia ja lääkitystä on vielä edessä. Sen jälkeen selviää onko tarvetta vielä jatkotoimenpiteille... Peukut pystyyn, että tämä oli nyt tässä, eikä sairaalaan ainakaan tarvitse enää palata. Tuskin kukaan mitään tarkkaa selostusta tapahtumista haluaa kuulla... vai haluaako? 

Juttuja on kyllä taas luvassa normaalimpaan tahtiin. Yläkerran wc on valmistunut poissa ollessani, vauvan vaunuista luvattua juttua on tulosssa lähiaikoina ja paljon on jo kaikkea mielessä. On kuin olisin taas herännyt pitkästä ja ahdistavasta yhdeksän kuukauden unesta, joka huipentui vielä kunnon kidutusjaksoon. Mutta nyt nauttimaan perjantai-illasta! Ihanaa iltaa myös sinne!