5.12.2013

Valoa tunnelin päässä


Vuosi alkaa taas olla lopuillaan, mikä tarkoittaa että remonttimme saavuttaa kohta 2-vuotispäivänsä. Jouluaattona 2011 aloitettiin takkahuoneen purkamisella tämä edelleen jatkuva, ja matkalla laajentunut urakka. Viime vuoden vaihteessa kävin läpi remontoinnin vuoden osat yksi, kaksi ja kolme mistä sai kuvan vuoden 2012 tapahtumissa kodissamme. Vuonna 2013 jatkoimme pikku hiljaa hommia eteenpäin, keskityimme kesän etupihan muuttamiseen terassiksi sekä tämän jälkeen aloitimme laajennuksen autotalliin. 

Remontti ei luonnollisestikaan etene salamavauhtia, jos hommia tehdään suurimmaksi osaksi itse ja päivätöiden ohella painottuen siis iltoihin, öihin ja viikonloppuihin. Myöskin rahapoliittiset asiat tulevat vastaan, kun ilman lainarahaa hankintoja tehdään. Kituuttamalla on menty ja hankintoja tehty sitä mukaan kun rahaa tulee. Joka kuukausi on joutunut miettimään mihin hankintaan seuraavan kuun palkka käytettäisiin, pitäisikö kenties maksaa sähkömiehelle välillä jotain vai pitäisikö levätä ja keskittyä itsestä huolehtimiseen. Mutta saamme ainakin olla tyytyväisiä, että tämän kituuttamisen ja remontin valmistumisen jälkeen meillä ei tästä ylimääräistä velkaa ole  ja voimme keskittyä vain jostakin ilmestyneeseen vapaa-aikaan ja elämiseen, kenties taas enemmän siihen matkusteluunkin. 



Nyt alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että remonttimme alkaa lähennellä loppusuoraansa ja ihannetapauksessa täällä on jouluna valmista. Saimme taas pitkästä aikaa työmiehiä apuun ja kahden miehen luulisi viikossa paiskivan laajennusosan loppuun mennen tulleen ja palatessa. Ei nimittäin ole enää paljosta kiinni, mies on jo niin pitkälle tehnyt itse. Kodinhoitohuone alkaa olla loppusuoralla, vain eteisen jatke ja makuuhuone on totaalisen kesken. 

id-kuva

io

Kunhan täällä on oikeasti kokonaan valmista, käyn sen jälkeen vielä huone huoneelta muutokset läpi ennen ja jälkeen kuvineen. Siihen saakka saatte tyytyä näihin olohuoneen eri sisutuksellisiin vaiheisiin.

Ja tästähän sitä lähdettiin...


12 kommenttia :

  1. Voi jestas! Meillä alkoi remppa samaan aikaan, ja samoin ollaan tehty itse ja omarahoitteisesti. Läheskään noin valmista ei kuitenkaan ole, täällä kun ei rakennusvalvonta tee saneerausta kovin helpoksi - nyt on remmissä arkkitehti, kvv työnjohtaja ym ym insinööriä ihan kuin uutta tehtäisi ja kohta puoli vuotta odotettu lupaa. Sitä vaativat julkkari- ja kellarirempat siis odottavat, sisähommat toivottavasti kuitenkin vielä valmistuisivat jouluksi täälläkin. Tiedän siis millaista teillä on ja nostan hattua teille sinne tunnelin päähän. Todella upealta näyttää, innolla odotan ennen-jälkeen kuvia ja juttuja laajennuksesta. Mitähän sillä kaikella vapaa-ajalla sitten tekee? :D Nauttikaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se teilläkään helppoa ole ollut, olen kyllä tikkana seurannut teidän tapahtumia. Mutta niin ihanan näköistä tulee teilläkin, että on varmasti vaivan ja kidutuksen arvoista. =)

      Poista
  2. Teillä on kyllä ollut iso projekti takana, mutta upeaa jälkeä olette tehneet!

    VastaaPoista
  3. Lopputulos on aivan upea! Voimia remonttiin, pitäkää huolta jaksamisestanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä tässä nyt jo jaksaa, kun pahin on ohitse.

      Poista
  4. Kaunista, modernia ja laadukasta… minuakin kiinnostaa nähdä ennen-jälkeen kuvia ja juttuja!

    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  5. Ei ole varmasti ollut helppoa, mutta lopputulos on kadehdittavan upea! Ja tuollainen pikkujuttu kuin perheenlisäys siinä sivussa... huh. Onneksi loppusuora häämöttää. Sit vaan asunto myyntiin ja uutta matoa koukkuun eiks jeh? (No vitsi vitsi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan tässä vitsiä siitäkin heitelty... että mistäs se seuraava projekti ostetaan kun tämä loppuu. Ehkei kuitenkaan aivan heti... =)

      Poista