Takaisin ruotuun

Pari kuukautta on nyt kulunut synnytyksestä, mikä tarkoittaa siis, että minä olen enemmänkin kuin valmis jo liikkumaan. Kotona alkaa olla myös valmista remontin osalta, joten miehelläkin vapaa-aika lisääntyy huomattavasti. Täten olemme siis yhdessä tuumin päättäneet palata ruotuun; aloittaa taas säännöllinen liikkuminen ja muuttaa ruokailukäyttäytymistä parempaan suuntaan. Emme siis aloita uutta elämää, vaan palaamme takaisin vanhaan. 

Normaalisti yritän pysyä tammikuussa pois salilta ja jumpista, koska ne on täyttyneet joulun jälkeen uuden elämän aloittaneista intoilijoista. Minä voin hyvinkin mähiä tammikuun kotosalla ja nauttia joulukiloista. Helmikuussa salille mennessä on jo huomattavasti väljempää. Nyt on kuitenkin jo oman mielenterveyden kannalta vättämätöntä päästä liikkumaan, koska kaiken maailman raskausvaivojen vuoksi on tauko ollut luvattoman pitkä. Myöskin ruokailutottumukset muuttuivat raskausaikana huonompaan suuntaan. 

Normaalisti syömme aika karppipainotteisesti, vaikka en itseäni ole koskaan karppaajaksi kutsunutkaan. Se on kuitenkin tähän ikään mennessä ollut ainoa ruokavalio, jolla ylimääräinen höttö lähtee / pysyy poissa, mistään hyvästä ei tarvitse tinkiä ja olokin on virkeämpi. Mitään ehdottomia rajoituksia en ole koskaan itselleni antanut, sillä ne vain saavat haluamaan sitä kiellettyä hedelmää enemmän. Mikäli totaalikieltoja ei ole asetettu, on kaikesta pahasta huomattavasti helpompi kieltäytyä. Tällä hetkellä kuitenkin olemme todella tiukalla ruokavaliolla molemmat. Miehelle ammattilaisen tekemä ohjelma on muokattu myös minulle sopivaksi. Näillä ohjelmilla aloitamme tämän vuoden ja katsotaan sitten missä vaiheessa taas höllätään normaaliin moodiin. 

Lapsen tulon myötä olemme joutuneet sopimaan salipäivistä ja jakamaan viikkoa niin, että toinen on aina kotosalla. Onhan tämän hieman outoa ja hankalampaakin, kun ennen mentiin aina yhtä aikaa ja töistä suoraan treenaamaan. Kaikki on kuitenkin soviteltavissa ja kumpikin pääsee nyt treenaamaan viikon aikana tarvittavan määrän. Lisäksi sitten teen, ja tehdään yhdessä vaunulenkkejä mahdollisuuksien mukaan. Kyllä tämä säälittävä talvi vain on niin vihoviimeistä ulkoilijoille. Tänäänkin, kun oli kotitoimistopäivä ja mahdollisuus valoisan aikaan tehdä lenkki, oli sää niin masentava, ettei tehnyt verhoja mieli avata. Tuijotin pitkän tovin ikkunasta ulos ja arvoin, että viitsiikö vesisateeseen lähteä liukastelemaan. Sen verran mukavuudenhaluinen kuitenkin olen, että sohva vei voiton. Pitäisi varmaan hankkia taas koira, niin olisi pakko mennä säällä kuin säällä.

Onnistuuko siellä itsensä motivointi, kun taivaalta tulee vettä ja vain luistimilla pääsee eteenpäin?