27.6.2015

Toisen roska on toisen aarre

Edellisessä jutussa hehkutin tekemiäni kirppis- ja torilöytöjä. No, onhan niistä iloa toiseenkin suuntaan. Blogikirppiksellä meni taas iso kasa vaatetta ja muuta tavaraa kiertoon. Varastotila kasvoi kahdeksan Ikeakassin verran. Se on jo iso tila se. Tori.fi on puolestaan auttanut meitä pihahommissa. Kun toukokuun lopulla lumien sulettua aloimme raivata pihaa kunnostuskuntoon, pääsimme eroon tavarasta todella kätevästi Torin avulla. Ensin ajatus oli vanhaan tapaan lähteä roudaamaan kaikki turha kaatopaikalle, mutta sitten sain ajatuksen kokeilla, josko meille turha tavara olisikin jollekin toiselle tarpeellista. Ensin laitoin vanhan mattotelineen annetaan-osastolle. Se meni kahdessa minuutissa siitä, kun olin sen puhelimella kuvannut ja Torin appsilla ladannut tililleni. Aivan järjettömän kätevä muuten se appsi. Siellä minä vain pihalla puuhaillessi kuvailin kamat, joita ei tarvittu ja samoin tein ne melkein joku haki pois. Jopa ikivanhat, lahonneet ja monta talvea lumen alla seisseet puutarhakalusteet lähti äkäiseen. Soittoja tuli vartin aikana varmaan parikymmentä. Joku puuhakas kirvesmies ne vaimonsa kanssa nouti pois ja sanoi niistä tulevan vielä todella hyvät. Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä lähti 30 metriä orapihlaja-aitaa. No okei, se meni naapuriin. Ehdin sen juuri laittaa Toriin, kun naapuri ilmoitti, että he kaivavat sen pois ja vievät omalle takapihalleen. Eli mitä me hyödyimme.... Ei kaatopaikalla käynnin vaivaa, ei kaatopaikkamaksuja, eikä vaivaa leikata ja kaivaa 30 metriä pensasaitaa maasta. Kyllä mielestäni todellakin kannatti. 

Voitteko kuvitella, että tänne muutettuamme olin sitä mieltä, että nämä liuskekivetkin lähtee!? Pölijiähän minä oon horissut. Mikä onni, että niitä tällä pihalla oli niinkin paljon, kyllähän niille uusi paikka löytyi. Ja hyvä paikka löytyikin. Sitä paitsi ne ovat osa tämän talon historiaa ja sopivat muutenkin rakennusaikakauden tyyliin. 




10 kommenttia :

  1. Kierrätys toimii netissä niin tehokkaasti, että minun on vaikea ymmärtää miksi moni vieläkin roudaa käyttökelpoista tavaraa kaatopaikalle. Ja noi liuskekivet on ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, mutta ehkä sitä ei vain ihminen hoksaakaan ennen kuin uskaltaa ekka kerran kokeilla.

      Poista
  2. Mahtavan tehokasta kierrätystä!
    Ja upeat liuskekivet! Arvokasta tavaraa myös!
    Lempeitä kesätuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nämähän on todellakin aarre omistaa, eikä suinkaan roska!

      Poista
  3. Tori on kyllä oiva paikka, minäkin löysin ne rottinkikalusteet nyt torista :D upeat liuskekivet, onneksi et hävittänyt :)

    VastaaPoista
  4. Loistavaa kierrätyshenkeä! Me ollaan nyt jo toisen kerran laitettu Facebookiin oma kirppisalbumi, jonka kautta ollaan saatu myytyä tai lahjoitettua kavereille meille tarpeetonta tavaraa. Todella näppärästi ollaan päästy eroon tarpeettomasta ja kaverit ovat olleet tyytyväisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno idea ja varmasti tehokas. Kiitos vinkistä. Ostajahan voi olla lähempänä kuin arvaakaan.:)

      Poista
  5. Itse myös hämmästyin kierrätyksen tehokkuutta laittaessani tarpeetonta taulutelevisiota eteenpäin pois nurkista pyörimästä. Meinasin nimittäin hukkua tuleviin puheluihin ennen kun ehdin kissaa sanomaan.Sen jälkeen totesin, että kierrätys on niin vaivaton tapa saada tavarat kiertoon ja tuottaa hyvää mieltä ettei niitä kannata kaatopaikalle kärrätä.

    VastaaPoista