20.2.2013

Vihdoinkin oikea sänky

Sanoin kuvaamaton tunne oli eilen kun päästiin vihdoin pois lattialta, pois vanhan kulahtaneen futonin päältä, omaan uuteen sänkyyn! Ostimme BoConceptin Limo sängyn 160 cm leveälle patjalle sekä siihen BoConceptin oman Tempur-vastaavan patjan. Aikaisempi patjamme oli 140 cm leveä, joten tämähän tuntuu ruhtinaallisen isolta tällä hetkellä.



Minulla on suuret odotukset patjan suhteen. Meillä on käytössä samaa materiaalia olevat muotoillut tyynyt, jotka on joskus toooodella kauan aikaa sitten ostettu, eikä missään nimessä ole mitkään aidot Tempurit. Vuosien käytön jälkeenkin tyynyt ovat edelleen samassa kunnossa kuin ostopäivänä. Luotan siis kovasti myös siihen, että BoConceptin patja ajaa asiansa. Ensimmäisen yö oli kuin unelmaa, nukuimme todella hyvin ja patja tuntuu juuri sopivan kovalta... tai pehmeältä, kummin päin tätä asiaa haluaa ajatella. Nyt vain huomaan, että joudun ehkä ostamaan vähän ohuemman tyynyn, koska patja on pehmeämpi kuin futon ja täten niskani jää vähän kenolleen selällään ollessani. Toisaalta nykyiset aaltomalliset tyynyt saa kyllä jaettua kahtiakin, että taidanpa kokeilla ensin sitä vaihtoehtoa.

Sängyn alla on isot, kahteen osaan jaetut säilytyslaatikot. Lakanoiden ostoon tässä joutuu, eihän meidän vanhat lakanat yllä mitenkään näin leveän ja paksun patjan peitoksi.

Nyt päästään sisustamaan makkaria. Taidan aloittaa maalaamalla takaseinän mustaksi... Ja lyhentämällä vihdoin Vallilan Aamuvirkku verhot. 

12 kommenttia :

  1. Oi miten tyylikäs, kyllä tuossa kelpaa köllötellä! Musta seinä kuulostaa tosi dramaattisen hyvälle, tuskin maltan odottaa kuvia ;)

    VastaaPoista
  2. Oo ihana! Itsekin olen haaveillut tuosta BoConceptin laatikollisesta sängystä :) Olen täällä taka-alalla seuraillut blogiasi muutaman kuukauden :) tykkään kovasti blogistasi ja on oikein kiva katsella kuinka kotinne valmistuu. :)

    VastaaPoista
  3. Voi mikä mun unelmien sänky! Vaikuttaa ihan täydelliselle, niin ominaisuuksiltaa kuin ulkonäöltäänkin :)

    VastaaPoista
  4. Täytyy sanoa, että nuo verhot ovat ehkä hienoin Vallilan tuote, minkä olen nähnyt!

    Päätyseinä on varmasti hieno mustana. :)

    Sänky on myös tosi kiva. Ite etsitään sängynpäätyä runkopatjoille ja etsinnät jatkuvat....

    VastaaPoista
  5. Tuota samaa sänkyä olen minäkin käynyt tasaisin välein kuolailemassa. Erittäin hyvä valinta siis. :D

    Meidän pitäisi uusia patjat. Odotankin sinulta uusintapostausta patjoista kuukauden kuluttua, että onko edelleen yhtä hyvät nukkua? :D

    VastaaPoista
  6. Mitä sä nyt rupesit kiirehtimään? Ihan hyvin olisitte siellä lattialla pärjänneet vielä tämän vuoden ;). Ei vaan, hyviä unia!

    VastaaPoista
  7. Tuo sänky olisi niin hyvä meidän säilytystarpeitakin ajatellen + hyvän näköinen. Harmi vaan kun meidän tempurin petari (ja koko nykyinen sänky siis) on 180cm eikä huoneessa riitä koko millekään yhtään leveämmälle. Etsintä jatkuu oman ratkaisun löytämiseksi. Onnittelut teille ja kauniita unia :)

    VastaaPoista
  8. Olisi kyllä niin kätevä sänky, jossa on tuollaiset säilytyslaatikot! Varsinkin, kun asustelee pienessä yksiössä niin säilytystilaa saisi mukavasti lisää. Kiitos inspiraatiosta! :)

    VastaaPoista
  9. Moi! Me tilasimme juuri samanlaisen sängyn, tosin hieman leveämpänä. Nyt kun käyttökokemusta on teillä jo enemmän, mitä olette tykänneet? Ovatko patjat hyvät? Olisin halunnut meille Tempur-patjat, mutta myyjän kehuessa Bo Conceptin omia patjoja päädyimme kustannussyistä tällä kertaa niihin. Toivon todella, että olisivat tällaiselle selkävammaiselle kylkinukkujalle hyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Kirjoittelinkin joku aika sitten jutun: Hyvin nukuttuja öitä. löytyy Makuuhuone-tagin alta ensimmäisenä.
      Olemme siis todella tyytyväisiä edelleen tähän ostokseen. Patja on hyvä molemmille. Minulla ollut kovastikin selkävaivoja entisen futonin aikaan, mutta niistä olen kyllä päässyt. Minäkin nukun yleensä kylellään. Tyynyn vaihdoin vasta itselleni hieman matalampaan/helpommin möyhittävään ja muokattavaan untuvatyynyyn vanhan muotoillun tilalle. Nyt voin nukkua kunnolla selällänikin, eikä tyyny ole liian korkea. Patja kuitenkin hieman pehmeämpi kuin futon.

      Poista