25.8.2011

Katsellen vanhaa, odotellen uutta

Tässä minä istuskelen keittiössä, siemailen viiniä ja tuijottelen kaappeja ja kalusteita. Miettien ollaanko me nyt varmasti huomattu kaikki tarpeellinen uuden keittiön suunnitelmissa, jotta siitä tulisi mieluinen ja toimiva. Ja uskon kyllä vakaasti, että ollaan.  Onhan tässä herätty viime yönä kello kolme miettimään muutoksia ja siitä lähtien joku (en minä) on sitä piirtänyt uudelleen. Vaikka ei siinä ensimmäisessäkään ollut moittimista.

Vaikka tykkäänkin tästä keittiöstä, odotan innolla, että saan pitkästä aikaa jotain aivan eri näköistä. Minulla on ollut jo kahdessa asunnossa korkeakiilto-valkoiset kaapistot ja punaisia yksityiskohtia. Nyt kaikki tulee muuttumaan.


Tajusin myös tässä istuessani, että vaikka olenkin tyytyväien tekemiini valintoihin, tekisin tänä päivänä aika paljon toisin.


Mallinnuskuvia uudesta keittiöstä on luvassa piakkoin. Voinpa vilauttaa sen ensimmäisenkin suunnitelman... Niin ja jääköhän tuo kakkonenkaan sitten viimeiseksi... se jää nähtäväksi.

5 kommenttia :

  1. Mielenkiinnolla jäänkin sitten odottamaan jatkoa :)

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa!!! Mulla on ihan järkyttävä hinku päästä suunnittelemaan taloa taikka remonttia. Se on niiiin kivaa! Innolla odottelen kuvia suunnitelmista. Hei, joko laitoit enemmän kuvia tänne siitä uudesta kodista? Mä muistaakseni näin vain yhden kuvan. Onko mulla mennyt ohi??

    VastaaPoista
  3. En oo tänne vielä laittanut kuin sen yhden, mutta facebookista löytyy kaikki kuvat, mitä oli etuovessa tarjolla. Käy sieltä jo tsekkaan.

    VastaaPoista
  4. Oi laitahan äkkiä keittiösuunnitelmaa! nimim. keittiösuunnitelmia eestaas pyörittelevä :) tosin meille on tulossa nyt vasta ne ekat korkeakiiltoiset valkoiset :)

    VastaaPoista