13.2.2013

13.2.2013 (kun en muuta keksi)

Hellurei ja hellät tunteet. Kiirettä pitää. Jos en ole ylitöissä, lisätöissä tai sivutöissä, olen vain töissä. Iltaisin on niin sippi, ettei jaksa tehdä enää yhtään mitään ylimääristä. Tässä nyt on vähän kasaantunut hommia, jotka pitää hoitaa alta pois. Viime viikon kuororeissu Tampereellekin otti veronsa. Aivan mieletön reissu kyllä, ei voi muuta sanoa. Keikka meni hyvin ja hauskaa oli. Naurettu on niin, että on taas muutama elinvuosi kerätty eläkepäiviä varten. Kameroitakin oli mukana kaksin kappalein, enkä yhtään kuvaa saanut otettua. Ei sillä, ei niistä olisi varmasti yksikään ollut edes julkaisukelpoinen. Kaiken tämän saattelemana olemme myös kokeilleet tällä viikolla aivan uusia asioita, nimittäin ihmisten aikaan nukkumaan menoa. Nukkumaanmenoaikana 22-22:30 oli vielä viime viikolla jotain aivan käsittämätöntä, nyt se tuntuu juuri siltä, mitä tarvitaan. Eli hep hep, 20 minuttia aikaa painua pehkuihin! Näen unta vaikka Iittalan uudesta kirkas/valkoinen durat Vitriinistä... sopisi kivasti olemassa olevan mustan kaveriksi.



id-iittala


Ja tässäpä vielä muutamia ideoita, mihin kaikkeen näitä ihanuuksia voi käyttää.
Hyvää yötä! Palataan taas pian.


PS. Hyvää syntymäpäivää Rakas Ystävä (you know who!)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti