11.8.2014

Uusia kulmia

Sain ihanasta Vastarintama-blogista todella hauskan, mutta sitäkin kinkkisemmän blogihaasteen: Etsi kodistasi uusia kuvakulmia ja ikuista ne. Aikaa kuvaamiseen on 5 minuuttia. Julkaise vähintään viisi kuvaa ja haasta ainakin kolme bloggaajaa.;

Siis oikeasti, kääk! Olipa hankalaa! Tuntuu, että jokainen nurkka on jo melkeinpä koluttu. Toisekseen aikaa sen miettimiseen, että olenkohan jo tästä kyseisessä pisteessä ennenkin kuvannut, oli luvattoman vähän. Kolmanneksi pirpana nukkui yläkerrassa, joten jätin sen suosiolla nyt koko kuvauksen ulkopuolelle. Neljänneksi: en jaksanut vaihtaa putkea, joten viiskymppisellä mentiin ja siihen kuvakulmaan ei paljoa mahdu. Mutta tässä nyt jotain räpsyjä sitten. Ero aikaisempiin kuviin voi olla hiuksenkin hieno, kuitenkin luulen että sain kuin sainkin tallennettua uusia kuvakulmia. 


 Kodinhoitohuoneen ovelta takaseinälle päin kuvattuna. 

Laajennusosasta: Pojan huoneen kaluste-/säilytysseinä. 

Laajennusosasta (eli vanhasta autotallista) kuvattuna eteiseen päin (vasemmalle jää kodinhoitohuone ennen portaikkoa). Portaikon yläpäässä oli siis ennen talon ja autotallin välinen seinä ja seinän takana olisi ollut vanha kodari. 

Keittiön kulmalta kuvattuna eteiseen/portaikkoon päin. 

Työhuoneesta olohuoneeseen. Siellä vilahtaakin jo uusimmat valaisimet, joista juttua luvassa myöhemmin. 


Nyt en yhtään tiedä, missä kaikissa blogeissa tämä haaste on jo kiertänyt, kun on niin luvattoman vähälle jäänyt kesän aikana blogien seuraaminen (paljon on kiinni otettavaa...). 

Ottakaa kuitenkin koppi, mikäli on vielä tämä tekemättä: Karla, Mervi ja Petri, Lisbet E. ja Little B  :)

10 kommenttia :

  1. Kauniita kuvakulmia ja muutenkin kaunis koti. Laitoin äsken kommentin, mutta nettiyhteydessä jotain häikkää. Toivottavasti ei tullut moneen kertaan tämä viesti.

    VastaaPoista
  2. Wau, onpas upeat valaisimet olkkarissa!

    VastaaPoista
  3. Kiitti, otan kiinni!

    -Karla
    http://kaikkimitahalusin.indiedays.com/

    VastaaPoista
  4. Ihanat säilytyskorit! Minkä merkkiset ovat? :)

    VastaaPoista