16.11.2014

Viikonloppu


Niin se hurahti viikonloppu, enkä tänne ehtinyt lainkaan. Lauantaina meillä oli Iso Ilon kanssa koko päivän kestävä laululeiri ja vappuun valmistautuminen on nyt todellakin aloitettu. Aivan upean ihania naistekijöiden ja -artistien kappaleita ja mahtavia sovituksia, joista Vappu-Show alkaa pikku hiljaa hahmottua. 

Sen lisäksi, että viikonloppuna on laulettu, on myös kotosalla jatkettu remontin tekemistä. Alakerran wc, joka on ollut yksi pahanilmanlintu, murheenkryyni ja huononkarmankeskus, sai taas pienen alkuräjähdyksen. Kalusteet on poistettu ja seinien paklaus aloitettu. Ei, kuvat eivät ole meidän vessasta, pakko oli laittaa tänne jotain vähän säädyllisempää. Räpsin kyllä kuvat ennen kuin kaluste ja pönttö revittiin irti, mutta edelleen arvon, että kehtaanko niitä tänne edes laittaa. Wc siis on jo remontoitu kertaalleen, oikeastaan jo kahteen kertaan. Mutta jos jossain voi joku, eli kaikki asiat mennä pieleen, niin se on meidän vessa. 

Ensialkuun Kaitsu osti sinne remontin alkukiireessä ruman ja liian ison kalusteen. Sitten minä halusin jossain omassa elämänhumalatilassa sinne Tunto Kivi-maalia seiniin. No siinäpä se sitten olikin. Lisänä vielä valkoinen laatta, joka oli mattapintainen ja kaiken lian keräävä sekä hieman jo itsessäänkin kellertävään taittavan värinen. Voitte kuvitella kuinka ihana siitä tuli. Kusenkellertävä Tunto-pinta maalattiin jo valkoiseksi jossain välissä, kun ei sitä voinut enää katsella. Lopputulos nyt ei kuitenkaan paljon parantunut. Näiden mokien vuoksi wc on jäänyt myös täysin viimeistelemättä ja sitä ei olla sisustettu lainkaan. Se on ollut vain ahdistava pieni koppi alakerrassa, johon on hävettänyt vieraita päästää asioimaan. Toivotaan, että vessassa ei ole joku paha karma, jonka vuoksi siitä ei tule koskaan hyvä. Jotenkin masentaa, että remontissa kaikista eniten on mennyt aikaa ja vaivaa tähän talon pienimpään huoneeseen. Jos ei nyt tule hyvä, niin sinetöidään koko huone umpeen. 

Mutta hei, eihän me oltais me, jos ei me vähän remontoitas jotain. Kaikki kaverit kyselee koko ajan, että joko meillä on talo myynnissä ja uusi talo tai tontti katottuna. No ei, ei edelleenkään. Ehkä joskus, mutta nyt tehdään vain tämä vessa. 

2 kommenttia :

  1. Pitääpä siis tulla veskiä kurkkimaan kunnes se on valmisn ja se tikkitakkikin odottaa sovitusta ;)

    VastaaPoista