9.5.2015

Aamu DinSkossa

Huomenta
Jostain syystä lauantaiaamun herääminen tapahtui jo kuuden aikaan, eikä siinä väkisin makaaminen enää auttanut. Ei tullut uni, oli noustava kahvin juontiin. No tässäpä minä ehdin värkkäillä blogihommia hyvinkin siihen saakka kun tytteli heräilee sitten joskus. 

Eilen jatkui mukavien tapahtumien sarja aamiaisella DinSkossa. Sinne oli kutsuttu muutamia bloggareita tutustumaan kevään ja kesän mallistoihin. Kun edellisenä iltana olin ollut kuudensadan muun ihmisen kanssa seinän takana Mick'sissä riehumassa muuttomyynnissä, oli tällainen hyvinkin rauhallinen aamu vain muutaman blogikolleegan kesken enemmän kuin mukavaa. 

dinsko oulu

dinsko oulu

dinsko oulu

Coffee Housen latte maistui siinä sivussa, kun sukkasillaan hipsuttelin ympäri myymälää sovitellen kenkiä. Joskus muinoin ostelin kenkiä aivan älyttömästi, varsinkin aikana, kun olin vielä Mick'sissä töissä ja Andiamo oli myymälän alakerrassa. Myönnän, että minulla oli aivan liian usein joko kenkä- tai vaatekassi käsivarrella kotiin kulkiessa. Se oli liian helppoa. Olin liian nuori ja hölömö. Nyt tajusin, että eihän tässä olla kenkäostoksillakaan käyty sitten... pitkään aikaan. Viime kesänä ostin Turkista ne parit avokkaat, joita olin metsästänytkin jo vuositolkulla. Kenkäkaaappi onkin saanut melkoisesti tilaa ja avaruutta, kun olen sieltä karsinut kirppiskassiin vanhat pitämättömät, enkä kuitenkaan ole samaa tahtia ostanut uusia. Tällä hetkellä siellä on vain niitä lempparikenkiä, joille kaikille löytyy tarkoitus. 

Myymälä loisti valoisuudellaan ja toinen toistaan suloisempia kanvaskenkiä ja tennareita oli hyllyt pullollaan. Löytyy valkoista ja vaaleaa, pitsiä ja kukkakuviota, kuin myös värikästä ja rohkeaa mallia ja kuosia. Katseeni kiinnittyikin koko ajan näihin sporttisiin ja rentoihin herkkuihin enemmän kuin kesäsandaaleihin ja naisellisiin malleihin. 


Mitään en lähtenyt ostamaan, mutta olin avoin sillekin ajatukselle, jos jotain ihanaa tulee vastaan. Koska faktahan kuitenkin on, että naisella ei ole koskaan liikaa kenkiä. No eihän minun tarvinnut kuin ensimmäiset kengät pistää jalkaani ja ostopäätös oli siinä. Ei kovinkaan kesäiset, mutta väliäkös sillä. Mokkanahkaiset nilkkurit istuivat jalkaan kuin olisivat omani olleet. Lisäksi testailin vielä useita tennareita ja kanvaskenkiä ja yhdet oli ylitse muiden, DinSkon uudelta merkiltä, Linearilta. Myyjän mukaan Linearin kengissä on keskitytty lestiin ja mukavuuteen, niillä jaksaa seistä ja kävellä koko pitkän päivän. Hieman valo nyt kuvassa huono, eikä kuvio kunnolla näy, mutta täällä on kengästä hyvä kuva tsekattavaksi. Sellainen aamu eilen, kiitos DinSkon porukalle. Tänään sitten pihahommiin oikein urakalla.


2 kommenttia :

  1. Oi, osuipas silmiin kivoja kuoseja :) Lenkkarityttönä löysin heti useammatkin kivat lopot!

    Ja kengille olisi nyt tarvekin, teini lainaa äidin kenkiä jo tasaiseen tahtiin, joten aina ei löydy kenkiä eteisestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi paljon kivoja juttuja tarjolla. Suosittelen piipahtamaan. Varsinkin jos joku varastaa kenkäsi! 😊

      Poista