13.3.2011

Kevättä rintaan HenkkaMaukalta

Kävin pitkästä aikaa selailemassa HM:n sivuilla ja pari asukokonaisuutta pisti silmääni. Näistä kokonaisuuksista kun omasta kaapista löytyy vain valkoinen paita ja toppi, niin sehän tarkoitti sitä, että loput piti tilata.

Periaatteessa kaikki nämä neljä vaatetta löytyy jo omasta kaapista... mustana. Nyt kuitenkin iski tarve saada vähän keväisempää kokonaisuutta ja jopa vähän väriäkin. Oranssi/oranssin punainen varsinkin on kaivellut mielessä koko alkutalven. Sortsimallikin on jo hyväksi todettu edellisessä tilauksessa. Värinä myös tuo vaalean (farkun) sininen kolahtaa kivasti. Katsotaanpas käykö yhtä hyvä tuuri, kuin edellisen HM tilauksen kanssa, että saletisti natsaa. 

Kohta puoliin pitää aloittaa valmistautuminen Iso Ilon promokeikkaan. Tänään on Oulun Musiikkijuhlien avajaiset ja Ilo pääsee aloittamaan koko homman Vakosamettihousuisella miehellä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Vappushown biisejä esitetään jo ennakkoon. Jännittää vähän, osataanko me tähän aikaa vuodesta edes laulaa... =)

Palaan sitten illemmalla kuvamateriaalin kanssa keikkatunnelmista.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti