4.5.2011

Pukupakko

Olen nyt jo tovin yrittänyt miettiä, että minkälaisesta hääpuvusta tykkäisin. Ja koko ajan tuntuu vain enemmän ja enemmän siltä, että en näköjään minkäänlaisesta. Yksinkertaisesti mikään ei nyt oikein miellytä silmää. Ainakaan täydellisesti.

Tässä jääkiekkoa toisella silmällä seuraten etsin toisella silmällä ideoita...

Olen nyt mieltynyt kapealinjaisiin/merenneitohelmaisiin malleihin. Mallin tulisi olla mahdollisimman yksinkertainen, mutta kuitenkin siinä soisi olevan jotain "särmää"... joku juttu...  Puku voisi olla joko olkaimeton tai sitten tai alla olevaan tyyllin kapeilla olkapäille laskeutuvilla olkaimilla ja V-mallisella kaula-aukolla.

Ajatukseni on ehkä enemmän iltapukumaisessa, kuin perinteisessä prinsessamallisessa hääpuvussa. Yllä olevat kaksi mallia ovat kuitenkin tällä hetkellä ehdottomasti ykkösinä!

Vähän on mielessäni ollut ajatuksia hiuskoristeestakin, joka sopisi hyvin tällaisen kapealinjaisen puvun kanssa. Mutta palataanpa niihin sitten myöhemmin. Ensihätään olisi siis päästävä vain yksinkertaisesti sovittamaan pukuja, että saisi käsityksen minkälaista sitä oikeasti on etsimässä. Jos kävisi ensin vähän kierroksella Oulussa hakemassa ideoita ja kesäkuussa sitten Helsinkiin tositoimiin, vähän paremmille apajille... Mutta missähän siellä kannattaisi käydä, vaihtoehtoja on varmasti jo liikaakin. Ideoita?

6 kommenttia :

  1. Oi, tuo on niiin hankalaa! Siksi päädyin itse ihan iltapukuun. Ajattelin ekologisesti jatkokäyttöä ja parin viikon päästä vedän hääpukuni jo toista kertaa häiden jälkeen päälle.
    Glamourista (Stockan yläkerta) löytyi minusta nuorekkain valikoima. Siellä on paljon Nixan pukuja: http://www.nixa.se/nya/
    Katariinassa oli minusta näytti aika prinsessamaiselle puvut, mutta en kyllä kovin paljoa valkoisia pukuja siellä katsonutkaan. Muutaman kerran siellä kun kävin, sovitteli väki juuri leveähelmaisia.
    Tsemppiä etsintään!

    VastaaPoista
  2. Minulla oli aika epäperinteinen hääpuku ja värikin oli räväkkä. En halunnut valkoista peruspukua, koska juhlat ja vihkiminen olivat ravintolassa. Päädyin siis lyhyempään versioon. Korut olivat sitten enemmän prinsessamaisia eli pannassa, kaulakorussa ja rannekorussa oli kiiltäviä strasseja.

    VastaaPoista
  3. Jos ostaisi valkoisen iltapukumallisen, niin voiskohan sen värjätä sitten muuhun käyttöönn... :)

    Kiitos vain tuota Nixa-vinkistä, en ollut siihen ennen törmännytkään. Luulen, että Oulussa käyn vain Glamourissa, on kaikki saaneet niin ynseää palvelua Katariinassa, että en taida sinne edes vaivautua.

    VastaaPoista
  4. such beautiful gowns!!! i love them all! great blog!

    VastaaPoista
  5. Hei! Kenen puku mahtaa olla tuo alempana vasemmalla oleva. Jossa on siis nuo "hennot" olkaimetkin. Kiitos paljon jo etukäteen :)

    VastaaPoista
  6. Hei
    Puku on Jim Hjelmin mallistoa.
    www.jlmcouture.com ja löytyy valikosta: Jim Hjem - Bridal Gowns - Best selling styles

    VastaaPoista