13.9.2011

Syksyinen Ylläs

Käyn töissä. Pakkaan. Käyn töissä. Pakkaan. Siivoan. Pakkaan. Siivoan...


Pääsin kuitenkin viikonloppuna irtautumaan tästä oravanpyörästä, kun kävimme kuoron kanssa Ylläksellä lauleskelemassa Ylläs Acappellas kuorotapahtumassa. Säät suosi, keikka meni hyvin ja kaikilla oli mukavaa.

Varsinainen keikkamme oli perjantai-iltana. Lauantaina kaikki 300 kuorolaista nousivat tunturin huipulle laulamaan pari yhteisjoikua. Lisäksi kaikki esittivät pari omaa kappalettaan. Tunnelmahan oli mitä mahtavin.



Pakko vain ihmetellä, että miksi kukaan paikallinen yrittäjä ei halua ottaa 300 kuorolaiselta, 150 karavaanarilta ja lukuisilta muilta vierailta rahoja pois!? Sieltä ei yksinkertaisesti saanut ruokaa! Kaikki paikat kiinni, tai jos sattui hetken olemaan päivänvalon aikaan auki, niin ainakin raaka-aineet oli loppu. Bar Kaappi ja paikallinen urheiluvaateliike olivat ainoat, jotka olivat tajunneet tämän viikonlopun idean. Siksipä halusinkin tukea näitä paikkoja ostamalla toisesta uuden laskettelu- /ulkoilutakin tulevan kauden mallikappaleista (-70%!) ja viettämällä luppoaikani toisessa paikassa.

Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa, ja kaiketi perinteen on tarkoitus jatkua. Olen vain sitä mieltä, että ensi vuonna kyllä varmistetaan ravinnon saanti ennen reissuun lähtöä. 

2 kommenttia :

  1. Hieman erilaista kuin helmikuussa. ;)

    Lappi on kyllä upea ympäri vuoden.

    VastaaPoista
  2. Vautsi mahtavia maisemia! Minun on tunnustettava etten ole koskaan käynyt Oulua pohjoisempana, mutta ehkäpä tulevana talvena tilanne korjaantuu :D

    VastaaPoista