19.9.2012

Syyspäivää



Uusi Vero Modan takkini on ollut kovassa käytössä jo muutaman viikon ja olen tykännyt aivan simona! Vaikka takki on villakangasta, ei se ole tällekään kelille liian talvinen/paksu, koska mitta on lyhyt ja hihat puolipitkät. Paitana on Vero Modan helmikoristeinen kauluspaita ja housuiksi valitsin pari päivää sitten Mick'sistä löytämäni kunnon vanhan ajan HIIHTARIT !! Aivan huiput... Myöskin Vero Modan mallia. Todella mukavat jalassa, paksummat kuin leggarit, mutta pehmoisemmat ja kevyemmät kuin farkut/puuvillahousut. Suht korkeassa vyörärössä on leveät resorit sivuilla, ei paina eikä purista, jaksaa istua pitkän työpäivän näillä housuilla. Suosittelen. Jaloissa nämä Tiger of Swedenin nilkkurit, laukku DKNY

Sitten muita asioita ja pientä tilitystä. Viikonlopusta lähtien laskettuna tästä asunnosta on nyt löytynyt varmaan jo yli 50 hämähäkkiä. Ja tarkoitan sellaisia lukkeja, pitkäjalkaisia hirviöitä, jotka ovat niin isoja, että saavat sinut varmasti juosten kiinni. Enää ei oikeasti naurata. Tänä aamuna niitä oli yksi sängyssä. Ja seitsemään mennessä muru oli tappanut niitä jo kymmenkunta. Minä luonnollisesti vain huusin. Vainoharhaisena tunnen niiden koko ajan kävelevän jaloissa, selässä ja joka paikassa. Kaikista ärsyttävintä on se, että me ei keksitä, että mistä aukosta ne tulee tänne. Siellä ne vain yhtäkkiä möllöttää seinällä ja irvistelee. Aukkojahan täällä talossa vielä kyllä piisaa, että tovi menee, ennen kuin saadaan niiden kaikki reitit tukittua. YÖK! 

Tänään kuitenkin jatkuu suosikkisarjamme Hyvät ja huonot uutiset, joten telsun ääreen mars. 
Mukavaa iltaa! 

kuvat: Canon EOS 7D (17-55 mm f/2.8)

14 kommenttia :

  1. Ihanan mallinen tuo takki!

    Ja HYI lukkeja! Meillä niitä löytyy aina mökillä suihkuhuoneessa ja niitä saa sitten suihkussa suihkutella viemäriin. Toivottavasti pääsette niistä pian eroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toitovaan. Itseasiassa on ne selkeästi nyt vähentyneet alkuviikkoon ja viikoloppuun verrattuna.

      Poista
  2. Eeikä, apua! Voi hämähäkkiongelma... Olikohan se ostos tv vai mikä kun mainosti jotain laitetta joka häätää kaikki ötsit. En muista mikä siinä se oli juttu, mutta toimii kuulemma hiiriin ja sitä pienempiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tais olla niitä pistorasioihin laitettavia. Tänne niitä joka rasiaan kiitos! =)

      Poista
  3. Lukeista puheenollen, meidän perhetuttu (mies) kutsuu ohuita, läpinäkyviä verhoja aina lukinpieruiksi. "Vieläkö teillä ikkunoissa riippuu noi lukinpierut, höhö!" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, pitänee laittaa lukinpierut ikkunoihin sitten :)

      Poista
  4. Hyi kamala! Mulla on ihan oikeasti hämähäkkikammo, lamaannun kauhusta kun vaan näänkin hämähäkin jossain ja lukit pitkine ällöjalkoineen ja palloperineen on kaikista pahimpia, joten sympatiat sinne! :( Toivottavasti saatte ne pian häipymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans. Kylmiä väreitä, kutinaa, vainoharhaisuutta ja kaikkea muuta mukavaa oiretta tulee kyllä heti.

      Poista
  5. Meilläkin on näkynyt muutamia pitkäsäärisiä lukkeja, mutta olen ajatellut niiden etsivän lämpimämpiä asuinpaikkoja syksyn tullen. Mutta ei niitä ole ollut paljon, olenkohan kolme neljä tappanut. Eiköhän ne katoa vähitellen luonnollisen poistuman kautta.

    Yhtenä vuonna liiterissä oli mäntyhalkoa sen verran reilusti, että tukkimiehentäitä oli enemmän kuin tarpeeksi ihan joka paikassa. Ei muuten tuotu saunapuita sisälle odottelemaan saunan lämmitystä sen jälkeen, kun heräsin yöllä tukkimiehen täin seurasta. Mulle kun riittää tuo oma kirvesmies nukkumaseuraksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO jos joku on pahempi kuin hämähäkki/lukki, niin se on tukkimiehentäi. Mulla on järkyttävä nuoruusmuisto niistä elikoista uudella mökillä Hailuodossa. Niitä oli varmaan enemmän kuin sääskiä! :/

      Poista
  6. Täällä myös yksi hämähäkkien vihaaja!! Aina niitä jostain tosiaan pukkaa. Meillä on vasta valmistunut talo ja kesän aikana ainakin sata olen täältä tappanut ja siinäkin on sata liikaa. Voisiko ne vaan kadota maapallolta?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on ainakin koitettu nyt tehdä oma osuutemme niiden sukupuuttoon tappamisella. :) Ja täytyy sanoa, ei niitä enää näy yhtään niin paljoa kuin alkuviikosta!

      Poista
  7. Oijoi, ihana takki !

    Mä täällä ihmettelen, että miten sun blogi on voinut mennä multa aiemmin ohi.... no, onneksi löysin edes nyt ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva, että löysit tänne. Tervetuloa vain =)

      Poista