1.1.2013

Remontoinnin vuosi 2012 (osa 2)

TOUKOKUU




Toukokuun alussa vallitsi melkoinen kaaos alakerrassa, niinpä ensimmäiseksi vähän raivattiin ja siivottiin. 

Makuuhuoneen ja työhuoneen välissä oli edelleen reikä katossa, mutta sitä vähän peiteltiin, ettei esim. koiravieraat tipahda vahingossa alakertaan.

Vaatesäilöntä alkoi aiheuttaa jo melkoista ahdistusta.

Työ- ja olohuoneen kattojen levyttäminen aloitettiin.

Pihallakin koitettiin ehtiä vähän värkkäillä.

KESÄKUU



Kotiutettiin ensimmäiset huonekaluhankinnat. Ostimme saunaosastolle Minimi-jakkaroita.



Alakerran katto levytetty.


Parketti asennettiin alakerran alemmalle tasolle.

Tämän jälkeen se suojattiin hyvin, jotta päästiin tekemään seiniä (listatonta ratkaisua tehdessä järjestys on vähän nurinkurinen).


Ja näin käytiin kaikki ulkoseinät taas porakoneen kanssa läpi, jotta vanha höyrysulku saatiin rikottua ja uusi asennettua sen päälle.

Keittiöön asennettiin alakatto, valaisinkourut sekä paikka huippuimurille (=liesituulettimen korvike)

HEINÄKUU

Keittiö maalattiin, pakkelointi aloitettiin muualla alakerrassa.

id-artek
Keittiö ja ruokatila saivat valaistusta.

Ypsilon ruokapöytä saapui kotiin ja teki ruokailustamme taas asteen verran mukavampaa muun kaaoksen keskellä.



Heinäkuun pääpointit oli kuitenkin tässä: pakkelointia, hiontaa, pakkelointia, hiontaa, maalausta, pakkelointia, hiontaa, maalausta....







Loppukuusta kuitenkin jo nautittiin hieman valmiimmista olo- ja työhuoneesta.

ELOKUU

Seuraavaksi käytiin eteisen kimppuun.





Ensimmäinen reissu Ikeaan tehtiin ja tila täytettiin Pax-kaapistolla. Ovet teetämme myöhemmin.


Kuun vaihteessa aloimme tehdä valmisteluja alakertaan muuton ja yläkerran purkutöiden suhteen. Viimeinen näkymä makuuhuoneesta ennen ryskäystalkoita.
.... joista lisää viimeisessä osassa.

8 kommenttia :

  1. Huh, minkä duunin olette tehneet. Siis asuitteko koko ajan remontin keskellä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä kyllä. Aivan alusta saakka, hamaan loppuun asti. =)

      Poista
  2. Nämä koosteet ovat kyllä kivoja, kun näkee kaiken kerralla. Upealta näyttää ja sisustushankintanne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on tullut tehtyä vuoden aikana joo.... nyt sen vasta itsekin tajuaa.

      Poista
  3. Ohhoh! Siis hatun noston paikka: itse en IKINÄ pystyisi asumaan noin kauaa rempan keskellä - tai edes odottamaan rempan valmistumista muualla. Mutta omin käsin tehty remppa on tietty palkitsevaa, varsinkin kun jälki on noin tyylikästä ja siistiä kuin teillä.

    Ex-naapuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se todellakaan herkkua ole, mutta lopputulos palkitsee. =)

      Poista
  4. Sitä seuraavaa osaa tarinasta odotellaan malttamattomana :) t.teija

    VastaaPoista