18.2.2013

Sunnuntain aikaansaannoksia

Eilen urakoitiin kunnolla ja rakennettiin mm. sänky. Tätä sänkyasiaa on nyt pureskeltu ja mietitty pitkä tovi. Pienessä huoneessa haluttiin ehdottomasti käyttää hyväksi myös sängyn alle jäävä tila. Timo-sängystä tykättiin, mutta jäi valitsematta sitten ensisijaisesti sen vuoksi, että se oli kooltaan 90 x 200 cm, joten olisi ollut turhan iso pienessä tilassa. Muuramen Jollakin kävi mielessä, mutta siinä säilytystila olisi jäänyt kuitenkin aika vähäiseksi. Sitten jossain vaiheessa bongasin Weekday Carnival -blogista DIY-sänkyidean ja siitähän se ajatus sitten lähti. Sänky on kooltaan 160 x 75 cm ja pitää sisällään siis kaksi 80 cm leveää keittiön kaappia. Niiden päälle on rakennettu sängyn runko mdf:stä ja kertopuusta. Ja kyllä kestää, myös lähemmäs sata kiloa elämän iloa kävi sen nimittäin testaamassa.



Lisäksi uusi Singerini pääsi neitsytmatkalle ja ompelin muistin virkistämiseksi ja harjoittelupalaksi verhot huoneeseen. Sehän oli kuin pyörällä ajo... kohta alkaa kuulkaas tulla ovista ja ikkunoista tekstiilejä, kunhan pääsen tässä vain vauhtiin.


Suuren suosion saavuttaneet, Lilleri Lallerista tilatut viirit pääsivät myös uusille paikoilleen. Ovien vetimet on tarkoitus vaihtaa heti, kun löydämme jotain hauskaa tilalle. Nämä löytyivät varastosta ja saavat sen aikaa kelvata.

Jotain edistystä ainakin, vaikka ei vielä valmista olekaan.
Mukavaa illan jatkoa! 

16 kommenttia :

  1. Upeat verhot! Katsoin eka et tapettia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näyttää tuossa yhdessä kuvassa kyllä aivan tapetilta... :)

      Poista
  2. Hienolta näyttää! Myös täällä pyöritellään lastensänkyasiaa. Haluttaisi tehdä itse, kun ei löydy sopivaa oikeaan hintaan.

    VastaaPoista
  3. Kiva idea ja hieno toteutus! Mistä tuo verhokangas on? :)

    VastaaPoista
  4. Säilytystilaa ei voi koskaan olla liikaa. Hienosti toteutettu ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, ja meillä tuo huone on vielä oikeasti todella pieni. Eyksi seinällinen kaappia, eli ei sen lisäksi haluaisi koko huonetta tunkea täyteen säilytysratkaisuja. Pitää soveltaa, että tilaa jää liikkumiseenkin.

      Poista
  5. Hauska sänky ja hieno huone muutenkin! Verhoista tykkäsin paljon :)

    Kiva muuten löytää tiensä mulle uuteen blogiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, olemme kyllä tyytyväisiä lopputulemaan. :)
      Ja tervetuloa vain lueskelemaan!

      Poista
  6. Meillä on myös vastaavantyyppisesti rakennettu sänky pojan huoneeseen, me teimme vaan koko huoneen pituisen niin onpahan kaverisänky aina valmiina. itse käytimme ikean Stuva-sarjaa. tuolta näkee kuvaa ; http://retromoderni.blogspot.fi/2012_09_01_archive.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stuvaa katseltiin ja mietittiin myös meillä. Olisin tykännyt kovasti siitä 90 cm leveästä laatikostosta, jossa on siis 1 laatikko.... Mutta jotenkin nämä kaapit sitten veivät voiton.

      Poista
  7. Anteeksi, en halua olla tungetteleva. Mulla on varmaan mennyt jotakin ohitse, kun en jotenkin ole tajunnut että teillä on lapsia. Mietin, että onko sänkyä jollain tapaa mahdollista pidentää sitten kun käyttäjäkin venyy eli ns. jatkopaloja lisähyllyllä tms.? Sänky on ihan älyttömän kivan näköinen ja ratkaisee kyllä monet säilytysongelmat! Onko sänky kuinka korkea näiden kaappien kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sänkyä on halutessa ja tarvittaessa mahdollista jatkaakin, sitten pitää vain kiinnittää lisälevyä jatkoksi seuraavan kaapiston päälle ja hankkia pidempi patja.

      Poista
    2. Niin ja tämä sänky/kaapit on nyt siis 70 cm korkea ja siinä on 20 cm korkuinen reuna. Patja, joka ostettiin, oli 180 cm, mutta leikattiin siitä 160 cm pitkä.

      Poista