22.9.2013

Mummon omenapiirakka



Tekaisin eilen omasta mielestäni maailman parasta omenapiirakkaa. Tämän hyvin yksinkertaisen, mutta niin herkullisen reseptin olen saanut mummoltani. Hän teki tätä säännöllisesti aikoinaan, kun asuivat vielä omakotitalossa ja pihalla törötti iso omenapuu. Aina kun tätä herkkua kun oli tarjolla, syntyi taistelu serkkujen kesken kuka saa suurimman osan ja varsinkin sen viimeisen palan piirakasta. Omaa omenapuuta vielä odotelessa on onneksi olemassa anopin piha, missä käydä omenavarkaissa.

Mummoni teki omenoista aina hilloa, ja mielestäni tämä piirakka ehdottomasti vaatii sitä. Olen tehnyt tätä joskus pelkästään omenaviipaleista, eikä siitä tullut yhtään niin hyvää  Hillo tuo tiettyä mehukkuutta piirakkaan ja sopii kivasti yhteen täytteen kanssa. Laiska kun olen, en ole hilloa jaksanut itse tehdä. Olen siis laittanut piirakkaan omenaviipaleita ja niiden päälle vielä pienen kerroksen kaupan omenahilloa tuomaan kosteutta ja makeutta. Nam, toimii. Täyte on itsessään jo niin hyvää, että sitä voisi syödä aivan yksistäänkin. Tätä voi toki tehdä muillakin marjoilla tai hedelmillä. Mustikat on testattu ja hyvää tulee. Mutta hillo, olipa se sitten mistä marjasta tahansa tehty, on mielestäni paras vaihtoehto.

Mummon omenapiirakka:

Pohja
150 g voita
1 dm sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 tlk kermaviiliä
1 muna
3 tl vaniliinisokeria
1 dl sokeria

Hedelmiä / marjoja / sosetta

Rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat. Lisää vehnäjauhot sekä perunajauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Painele vuokaan. Päälle marjat  / sose. Sekoita täytteen ainekset ja kaada seos vuokaan.
Paista 175 asteessa 45 minuuttia. Nauti. 

2 kommenttia :

  1. Tämä kuulostaa sen verran hyvältä, että taidanpa kokeilla. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää se on, voin taata! Ja omena ehdottomasti paras kaveri, kun on vähän hapan... päällinen on nimittäin aika makea (ja aaaah niin herkku!) =)

    VastaaPoista