16.9.2013

Vaavin kaappiin






Vauvelin carderobiin on kertynyt kassillisen verran jo tavaraa. Olen ollut tarkkana kuin porkkana alennusmyyntien aikaan ja tehnytkin melkoisia löytöjä. Melkein kaikki ostokset olen löytänyt 60-70 prosentin ale-lapulla varustettuna. Myös kokoja olen yrittänyt ostaa vaihtelevasti, jotta vaatetta olisi heti jo vähän pidemmäksi aikaa. Lasten vaatteissa, aivan kuten sisustuksessakin, tykkään raikkaista ja kirkkaista väreistä yhdistettynä mustaan ja valkoiseen. Vaaleanpunainen menettelee vielä pikku tytöllä musta-valkoisen kansssa, mutta beigeä tai muita haaleita värejä ei tässä talossa varmastikaan tulla näkemään. 

Alan tässä pikku hiljaa heräämään siihen tosiasiaan, että eräpäivään ei ole enää kuin puolitoista kuukautta, eikä meillä ole mitään hankittuna näitä vaatteita lukuunottamatta. Olen yrittänyt miettiä, että mikä on välttämätöntä ja mitä ilman varmasti pärjää. En halua, että tämä talo muuttuu paikaksi, jossa näyttäisi asuvan vain vauva. Kyllä ne meidän mummotkin on äitiemme ja isiemme kanssa melko vähällä pärjänneet. Toisekseen olen kovasti kolunnut tori.fi:tä, sillä esimerkiksi uusista rattaista ei mielestäni ole mitään järkeä maksaa tuhatta euroa. Ostan mieluummin (hyvin) käytettyä tavaraa ja harrastan kierrätystä asioilla, joita ei kuitenkaan kovin kauan tarvita. 

19 kommenttia :

  1. Itse muistan Pikkuisen vauva-ajoista sen, että vaatteet meni pieniksi nopeasti, vaunuissa on tärkeintä hyvät renkaat, leluilla (ellei helistintä ja mobilea lasketa) ei tee mitään ekaan vuoteen, puhdistusliinoja pitää olla aina mukana ja pesukoneen päällä voi ihan hyvin vaihtaa vaipat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Just tällaiset käytännön vinkit onkin hyviä. Kuinka selvitä sillä, mitä kotona jo on! Lisää lisää! =)

      Poista
  2. Meillä kans vaipanvaihto tapahtuu kodinhoitohuoneessa pyykikoneen päällä, siinä on just sopivasti vesipiste lähellä. Ei tartte lähteä mistään makkarista hoitopöydän luota pepun pesulle. Hyödynsin myös surutta kodinhoitohuoneen laatikoita vauvantarvikkeille, koska siellä huoneessa tulee oltua niin paljon kun sitä vaipanvaihtoa tapahtuu niin paljon.

    Vaatteet tosiaan menee nopsaan pieniksi, tosin jos on kovin pulautteleva vauva niin niitä täytyy olla vaihtamassa aika usein. Jonkin verran vaatteiden likaantumista estää ne kuolaliinat, nappaavat ihan ok pienet puklut. Ja villahan on itsestään puhdistuvaa ja tuntuu myös märkänä kuivalta.
    Puklailuun liittyen ja muuhunki pyyhkimiseen; harsoja ei ole koskaan liikaa ja niitähän löytyy myös kuviollisia ja ihan yks värisiäkin, ei tartte tyytyä pelkkiin valkoisiin jos ei halua. Meillä on valkoiset harsot pyyhkeinä pepun pesulla ja värikkäät sitte enempi sosiaalisissa hetkissä, heh.

    Sukkahousut on minun mielestä parhaimmat housut ihan pienellekki, koska pysyvät hyvin jalassa. Puolipotkareissa ja potkareissa varpaat löyty hetken sätkyttelyn jälkeen polvipusseista ja jos tilannetta ei heti korjannu niin haarasta, katastrofi siis, heh. Sukat lähtee kans tosi nopeasti jalasta.

    Leluja ei tosiaan tartte paljoa. Met emmä omista leikkialustaa vaan on menty ihan viltillä ja sen päällä on sitte leikitty just helistimellä ja purulelulla, eikä sitteriäkään löydy. Nuot on semmoiset asiat jotka tuovat tosi paljon vauvaa taloon. Vaikka niitä löytyy kauniina ja suloisina niin mie en halunnu niitä sisustamaan olohuonettamme ja muutenki sitteri ei välttämättä ole kovin hyväksi vauvalle olla.

    Syöttötuoli ostettiin Stokkan hulluilta päiviltä jo tosi varhain ko sattui olemaan passeli. =) Elikkäs meillä on Stokken Tripp Trapp valkoisena (meän ruokailuryhmän tuolit on valkeat) ja nyt kun poika syö jo kiinteitä niin hommattiin tuoliin sopiva Playtray mustana (ruokapöytä on musta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysinkin jo kivan viltin/peiton vauvan tarkoituksiin, joka sopii sisustukseen. Mitään Nalle Puhin maata ei meille aleta rakentamaan. =)

      Poista
  3. Kahden kokemuksella sanoisin, että pärjäätte hyvin jos on kolmen ensimmäisen kuukauden aikana vaippoja, harsoja, vauvalle joku sänky ja vaipanvaihtoalusta kodinhoitohuoneessa tai vessassa. Itse pääsee vähän helpommalla jos näiden lisäksi on sitteri.
    Alussahan vauva vaan syö ja nukkuu, sitten alkaa olla vähän pidempiä pätkiä hereillä ja silloin tykkää ehkä köllötellä lattialla leikkimatolla tai viltillä. Jos vauva on kovin puklaileva, häntä joutuu pitämään enemmän pystyssä ja silloin sitteri on tosi kätevä.
    Ikeasta saa hyvän kumisen ja puhallettavan hoitoalustan, helppo putsata ja pitää khh:n tasolla tai pesukoneen päällä. Minäkin suosittelen tuon pisteen sijoittamista heti vesipisteen lähelle ja vieläpä sellaiselle korkeudelle ettei tarvitse rasittaa omaa selkää. Ikeasta saa myös pieniä pyyhkeitä http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/40054538/, jotka ainakin meillä ovat ihan päivittäisessä käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pyyhevinkistä. Ikean ostoslista sen kun kasvaa taas... =) Kodinhoitohuoneeseen se tullaan meilläkin hoitotelakka laittamaan.

      Poista
  4. Ihania vaatteita! Jos meilläkin olis tyttö, mekkoja olis kaapit pullollaan. Just samantyylisistä lastenvaatteista itsekin tykkään.

    Jos aiotte ostaa Stokken Tripp Trappin syöttötuoliksi, kannattaa harkita sen ostamista heti alkuun ja siihen Newborn setiä. Meillä oli alkuun ongelma, kun poika ei viihtynyt yhtään makuuasennossa lattialla, eikä sitterissäkään kuin lyhyitä hetkiä. Olis pitänyt olla koko ajan seuraa ja mielellään joku muu kuin makuuasento.

    Samasta syystä poika ei ole viihtynyt juurikaan vaunukopassa, eli ulkona nukkumiset ovat jääneet aika vähäisiksi ja nyt me käytetään jo vaunujen ratasosaa (poika 5 kk).

    Imetyksestä olis jokunen sananen sanottavana, meillä kun aluksi mätti melkein kaikki, mutta en nyt ala tähän kirjoittamaan romaania aiheesta. Netistä sain apua imetystukisivuilta ja Maitolaiturista lukemalla muiden kokemuksia ja yleisiä neuvoja. Rintakumeista kuitenkin sen verran, että jos niitä joutuu käyttämään ja kumit tuntuu jotenkin hankalilta, kannattaa tarkistaa niiden koko. Stockalta ja Babystylestä saa muitakin kokoja kuin mitä synnäriltä tai marketeista saa. Ja jos tuttipullohommiin joutuu, niin kannattaa panostaa hyviin pulloihin - ainakin jos aikoo imettää osittain. Aventin pullot ainakin ovat hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirhana kun ne Trip Trapin setit on vain kaikki NIIIN väärän värisiä ja kuosisia... :/
      Kiitos vain Aventi vinkistä!

      Poista
  5. Minä olen kolmen lapsen vaipat vaihtanu maton päällä, sohvalla, sängyn päällä tai vaikka sylissä. Se Ikean muutaman euron puhallettava hoiitoalusta on tosiaan ihan hyvä, mutta harvemmin meillä tuli sitä käytettyä. Sitteri ei ole välttämätön, mutta helpottaa kyllä arkea, kun vauva pystyy siitä seurailemaan muiden touhuja. Ensimmäisten lasten kohdalla käytin sitterin sijasta turvakaukaloa, mutta se on melko hiostava, että vaatii jonkin peiton yms. vauvan alle. Sitterin käyttöikä on n.5-6 kk, sen jälkeen lapsi ei enää viihdy kovin paljon paikallaan ja haluaa jo mieluummin istua. Imetystyyny on mielestäni aika turha. Sohvatyynyt ajaa saman asian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitteri saadaan halutessamme sukulaisilta, mutta pitää vielä harkita, että halutaanko sitä... Itsekin olen ajatellut, että noi tyynyt on varmasti aivan turhakkeita ja korvattavissa normi tyynyllä...

      Poista
  6. Voi apua miten suloisia vaatteita. Tässähän alkaa tulla itsellekin vauvakuume... Se lienee ihan normaalia, kun ne häätkin on nyt tanssittu :D Mutta voisin kuvitella itse meneväni ihan samoilla linjoilla. Käytettynä ja vain just ne tavarat mitä ehdottomasti tarvitsee.

    VastaaPoista
  7. Hei, Eksyin blogiisi ja voi miten ihanaa täällä on. Liityinpä heti lukijaksikin :) Tervetuloa vastavierailulle.

    VastaaPoista
  8. Heippa! Mielenkiinnosta kyselen, millaisia lastenvaunuja oot mahdollisesti katsellut? :) Oon laittamassa myyntiin valkoiset, tekonahkaiset Emmaljungan yhdistelmävaunut, joita on rakkaudella ja hyvin käytetty vuoden ja kuukauden verran ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei olla katseltu vielä minkäänlaisia :)
      .... Että rattaat voisi kyllä kiinnostaakin. Laitatko sähköpostilla speksejä, kuvaa ja hintaa tulemaan..?

      Poista
    2. Laitan postia, kunhan saan kuvat otettua! :)

      Poista
  9. Mistä noi ensimmäisen kuvan vaatteet on ? :) tätinä ihanalle pikkumiehelle tekis mieli käydä ostamassa tuo keltainen paita ainakin, jos niitä siis enää on ! :)

    -Maria

    VastaaPoista