26.11.2013

Kiikkua ja raitaa




Laitoimme tässä taannoin kaverin kanssa miehet Ikean reissulle ostoslistojen kanssa. Tornion kiinalaisen, Golden Flowerin ja valmiiksi tehdyn keräilylistan avulla saimme kuin saimmekin siipat lähtemään reissuun ilman sen suurempia mukinoita. Meille tarkoitus oli lähinnä hakea kodinhoitohuoneeseen kalusteteita, joista luvassa esittelyä aivan lähiaikoina. Lähtipä kuitenkin mukaan myös musta keinutuoli, joka tällä hetkellä majailee olohuoneessa ikkunan alla. Keinu ei ole vielä lopullista paikkaansa välttämättä löytänyt, tässä nyt makustellaan ja mietiskellään, haluammeko sen tänne alas, vai muuttaako se mahdollisesti makuuhuoneeseen tai Pirpanan huoneeseen. 

Keinussa on aika hauska muoto; matala istuin ja korkea massiivinen selkänoja, missä tukea riittää aina päähän saakka. Tänään heitin keinun päälle raidallisen torkkupeiton pehmusteeksi. Tämä torkkupeitto* muuten näytti olevan hurjassa alessa nyt Elloksella* monien muiden tuotteiden kanssa (jo alennetusta hinnasta vielä puolet pois!!). Minulla tämä peitto on ollut päivittäisessä käytössä ostosta lähtien, vilukissan kun pitää saada johonkin sohvalla ollessaan aina kääriytyä. Tänään siis suht raidallisissa tunnelmissa ohohuoneessa, jopa Pirpana oli pukeutunut sisutukseen sopivalla tyylillä.

*Mainoslinkkejä

3 kommenttia :

  1. Voi ihana, ihana Pirpana. <3
    Sopii ainakin siis kuvien perusteella tuo tuoli hirmuisen kivasti tuohonkin.
    Mikäs tuo käpyverho on? Sekin on aivan mielettömän ihana.

    VastaaPoista
  2. Pirpana kiittää =)
    Kyllä tuoli toki tuohonkin sopii... katsotaan nyt, saattaa se jäädä siihenkin.
    Verhot on Vallilan Käpy-mallia, jota ei valitettavasti enää saa. Minäkin ehdin saada kangasta vain tuon yhden verhon verran ja vähän yli (ehkä tyynyihin)....

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä hyvältä tuo keinutuoli! Olen sitä ikeassa monet kerrat ihaillut, mutta en vielä aivan vakuuttunut. Nyt taidan olla ;) Torkkupeitto tekee tosta tosi kutsuvan näköisen :)
    Eksyin sun blogiin kun etsin string hyllyn ja ikean version välillä, vaikea valinta..

    VastaaPoista