24.11.2013

Vuokrattu ensisänky






Leppoisaa sunnuntai-iltaa. Täällä on eilisen räntä-loska-p**ka-kelin ja pimeän jälkeen tullut viime yön aikana ihana valkoinen talvi. Toivottavasti saamme herätä jatkossakin näihin maisemiin. Ja kylläpä tukikin taas valoisaa. Viikonloppu on mennyt rennon letkeästi kotosalla remontti- ja kotihommien parissa, saunassa ja töllön ääressä rentoutuen ja vieraita kestiten.

Makuuhuoneeseen ilmestyi päivää ennen sairaalasta paluutamme vaavi.fi:stä vuokrattu ensisänky. Päädyimme tähän vaihtoehtoon, koska sänky miellytti retrolla olemuksellaan silmää, on sopivan pienikokoinen vastasyntyneelle sekä renkaiden ansiosta helposti siirrettävissä paikasta toiseen.  En edes muista, miten tuonne vaavin sivuille alunperin eksyin, mutta palvelu kävi järkeen. Neljän kuukauden vuokrajakso (jota voi myös halutessaan jatkaa) maksaa 85 euroa. Sänky ja uusi patja toimitetaan päivässä kotiovelle ja vuokrakauden päätyttyä myös noudetaan pois.

Tässähän sai myös neljä kuukautta lisää armonaikaa mietiä, minkälaisen pinnasängyn vauvalle haluaa loppujen lopuksi ostaa. Neljässä kuukaudessa vauva kasvaakin sen verran, ettei pinnasänky enää tunnu ehkä niin kovin valtavalta hänen kokoiselleen.

Onko teillä kokemuksia vuokrasängyistä, vai ostitteko suorilta normaalin pinnasängyn? 

14 kommenttia :

  1. Itse olen myös ajatellut vuokraavani kyseisen ensisängyn. Ajattelin, että se olisi helppo ja turvallinen vuode pidettäväksi meidän vanhempien vuoteen vieressä ensimmäisien kuukausien ajan. Oma iso pinnasänky olisi sitten vauvan omassa huoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin mekin ajateltiin. Tämä sänky mahtuu hyvin makuuhuoneeseen / sängyn viereen, kun taas pinnis veisi aivan liikaa tilaa, eikä sitä voisi liikutella.

      Poista
  2. Suloinen sänky, kyllä tuossa kelpaa köllöttää <3 Meillä taisi olla se Brion pinnis alusta pitäen.

    VastaaPoista
  3. Olen pikku hiljaa ottanut kiinni vanhoja kirjoituksia ja nyt vihdoinkin tuoreimmassa, jei.

    Siskon lapset kaikki ovat nukkuneet kyseisessä vuokrasängyssä alkuun. Se meni kasaan helposti kun matkalle piti lähteä, josta sai ison plussan ja juuri siirreltävyys ollut iso asia. Meillekin tulossa ehdottomasti käyttöön kun sen aika koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun on luettavaa löytynyt =)
      Enpäs tajunnutkaan tuota matka-käytettävyyttä. Kiitos vinkistä.

      Poista
  4. Olipa kiva postaus ja mukava nähdä kuvia tästä sängystä! Olen tätä pohtinut yhtenä vaihtoehtona ensisängyksi, toinen on Leander-kehto, joka saa huokailemaan ihastuksesta :D. Sen olen saanut päätettyä, että pinnistä ei heti alkuun osteta, se tuntuu niin isolta pienelle käärölle... :)

    VastaaPoista
  5. Meillä on ollut Vaavi-sänky molemmilla pienokaisilla ja se oli mielettömän hyvä. Vauvan sai helposti mukaansa samalla kun touhusi muita juttuja. Pienokainen opli silmien alla eikä tarvinnut juosta makuuhuoneeseen katsomaan mikä on hätänä. Oli meillä tosi hyvä ja tykätty.

    VastaaPoista
  6. Ihana sänky, ja hurjasti onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  7. Täällä uusi lukija ilmoittautuu. Meillä oli sama sänky ja se oli ihan loistava. Ehdottomasti hankitaan uudelleen jos meille joskus lisää lapsia saadaan.

    VastaaPoista