2.12.2013

Riding the Bumbleride


Viikonloppu oli Oulussa lunta tulvillaan. Viime viikolla riesana ollut pääkallokeli sai väistyä pikku pakkasen ja valkoisen maiseman tieltä. Pääsimme vihdoinkin myös testaamaan uusia vaunujamme oikein kunnolla, kun lähdimme tarpomaan lähimaastoon heti lumen tulon jälkeen, jolloin aura-autotkaan eivät vielä joka tielle olleet ehtineet.

Taannoin vaunuja etsiessämme ihastuimme ja päädyimme lopulta Bumbleriden Indie-vaunuihin, jotka olivat toivomamme mukaan mustat, kolmipyöräiset ja todella kevyet sekä pieneen tilaan menevät yhdistelmärattaat. Ihastuimme myös näiden vaunujen pelkistettyyn ja yksinkertaiseen muotokieleen sekä niiden helppoon käytettävyyteen. Iloksemme BabyStyle halusi antaa vaunut meille tuotetestausta vastaan, ja tässä sitä nyt tulisi näistä talvisista oloista.



Kolmirattaiset vaunut saavat mielipiteet jakautumaan jo kommenttiboksiin tulleiden viestien perusteella. Minulle useampikin kaveri suositteli omien kokemustensa perusteella juuri kolmirattaista mallia ja vaikka myös vastaan-kommentteja luin, otin kuitenkin riskin ja valitsin tämän jo alunperin mielessämme olleen mallin. Eikä kyllä kaduta yhtään. Minä yksinkertaisesti rakastan tuota kääntyvää etupyörää, kuinka helppo näitä on pienissä ja ahtaissa tiloissakin käännellä ja liikutella. Tarvoin koko matkan aivan testimielessä niin, että etupyörä ei ollut lukittuna ja samalla testailin myös yhdellä kädellä ohjausta. Vaikka menimme välillä melkoisessa pottupellossa, oli vaunuja kuitenkin kevyt ja helppo käsitellä.


Lähtiessämme lenkille emme löytäneet vaunukopan suojapeitettä mistään, joten jouduimme soveltamaan ja laittamaan rattaiden jalkapeitteen tilalle. Ja hyvin pelitti näinkin, itseasiassa vauvalle tuli vähän enemmän tuulensuojaa, kun jalkasuoja nousi korkeammalle kuomun eteen suojaksi. Mutta siis normaalisti vaunut eivät ole näin möhkön ja muhkean näköiset, vaan hyvinkin sirot ja yksinkertaiset.


Yhdysvaltalainen Bumbleride on palkittu ja laadukas vaunumerkki. Liikkuville perheille suunnitellut Bumbleride rattaat ovat keveitä ja käytännöllisiä. Rattaiden alumiininen runko, isot ilmakumirenkaat sekä näppärät säädöt takaavat miellyttävän lenkkeilyn ja liikkumisen. Bumbleride Indie kuomuratas on sekä ketterä kaupunkiratas että kevyesti kulkeva maasturi tai lenkkeilyratas. Indie kuomurattaan voit täydentää yhdistelmävaunuksi liittämällä rattaaseen Indie Kantokopan.
Runko ja kantokoppa t o d e el l a k i n ovat kevyet ja kasaan taitettuna vaunut menevät pieneenkin tilaan. Myös naisten on näitä rattaita helppo käsitellä; kasata ja laittaa kokoon sekä nostella autoon ja takaisin. Rattaat ovat näppärästi muunneltavissa tarvittaviin tilanteisiin sopiviksi ja kasaantaittaminenkin käy käden käänteessä (teen tästä vielä kokonaan oman jutun). Keveytensä vuoksi rattaat sopivat myös matkustuskäyttöön, eikä erillisiä matkarattaita välttämättä tarvita. Tämä oli meillä myöskin yksi toive ja vaatimus rattaiden suhteen. Halusimme paketin, jolla pärjäämme koko vaunuajan kaikissa tilanteissa, eikä toisia rattaita tarvitsisi enää ostaa... Ja luulenpa, että sellaisen paketin olemme käsiimme saaneetkin. Tyytyväisenä nukkuu tyttö tälläkin hetkellä vaunuissa. Käytämme näitä myös päiväsänkynä alakerrassa ollessamme. 
BLOGIYHTEISTYÖ: Juttu tehty yhteistyössä BabyStylen kanssa, vaunut saatu tuotetestausta ja -raportointia vastaan. 

6 kommenttia :

  1. Onnittelut vauvan johdosta! Vaunuista en niinkään ole kiinnostunut, kun omat lapset ovat jo vaunuiän ohittaneet, mutta Wau mikä määrää lunta!! Aivan kateellisena katselen täältä Etelä-Suomen vihreiden peltojen keskeltä :)

    VastaaPoista
  2. Näppärän oloiset ja kevyen näköiset vaunut! Pysyisi vaan lumi maassa, aivan ihanasti kirkastaa ja on jouluisempi fiilis. Ompas kuvissa muuten tuttuja maisemia ;) .

    VastaaPoista
  3. Aivan asian vierestä, mutta kuvista tuli ahaa-elämys; ilmeisesti asutaan samalla asuinalueella. Jo jonkin aikaa blogisi lukija olen ollut, mutta aikaisemmin en ole osannut yhdistää tätä.

    VastaaPoista
  4. vieläkö sinulla on vaunut? Oletko huomannut että olisivat "kiikkerät" ja meinaisivat kaatua helposti taaksepäin kun taapero kyydissä?

    VastaaPoista
  5. Hei
    vielä on vaunut ja kovassa käytössä. Juuri ensimmäisiä kertoja nyt viikonloppuna päästiin kokeilemaan ratasmallina, eikä ollut mitään ongelmia; mentiin hiekassa, metsäplkuja, normiteitä... pelitti loistavasti. Teenkin vielä juttua erikseen piakkoin rattaina käytöstä...

    VastaaPoista
  6. Meillä on myös nämä rattaat ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä. En ole huomannut kiikkeryyttä, vaikka kyydissä on 13kg lapsi. Mielestäni ovat tosi vakaat ja unelmakevyet käsitellä. :)

    VastaaPoista