14.2.2014

Kempparilöytöjä; laiskan naisen pelastukset

Aurinkoista ystävänpäivää Sinulle!

Huomasin, että Pukumiehen kempparissa on ystävänpäivätarjous. Tämän viikonlopun ajan ostaessasi kaksi tuotetta, saat kalliimman niistä - 20 % alennuksella. Ja tästähän minä muistinkin ennen joulua tekemäni ostokset samaisesta paikasta. Menin ohikulkiessani pikaisesti ostamaan Kaitsulle dödöä ja siinähän kävi aika klassisesti. Aina kun pääsen Pukkkarin kemppariin sisään, hullaannun kaikista purkeista ja minulle tulee tarve saada jotain uutta tuotetta testiin. Sillä kertaa mukaani tarttui Chanelin cc-voide sekä Estee Lauderin puhdistuspyyhkeet sekä kasvovesi.

Olen ehkä maailman laiskin kasvojen pesijä iltaisin, ja tällä tarkoitan siis meikin pesua. Homman pitää sujua niin vaivattomasti kuin mahdollista ja mielellään ilman vettä ellen sitten käy suihkussa samalla. Altaan päällä vedellä länträäminen on sitä vihoviimeistä hommaa minulle. Näillä pesupyyhkeillä meikin puhdistus onnistuu kätevästi ilman vettä ja yksi liina riittää kerralla. Mikäli minulla on paljon silmämeikkiä, olen ollut juhlissa tms., hieron kasvoihin ensin puhdistusaineen, minkä sitten liinalla pyyhin pois. Näin varmistan pandaefektittömän aamun. Sitten vain kasvovedellä loppusilaus ennen yövoiteen laittoa. Ihanan vaivatonta ja kuivaa puhdistautumista. Pyyhkeet ovat myös mainio matkakaveri. 

Chanelin cc creamista tuli heti kerta heitolla suosikkini. Tällä voiteella saa uskomattoman hehkuvan ja tasaisen ihon ilman mitään sen kummempia lisäaineita. Tuubi vaikuttaa riittoisalta, voide levittyy hyvin eikä sitä tarvitse kerralla kuin pienen pienen nökäreen. Tämäkin menee hyvin sarjaan laiskan naisen aamutoimet; kuinka saada heleä ja tasainen meikki parissa minuutissa. Arkimeikkini ei kaipaa tämän voiteen lisäksi mitään muuuta kuin ripsiväriä, huulirasvaa tai -kiillettä ja hieman aurinkopuuteria/poskipunaa. Aivan mahtava tuote. Haen aivan varmasti lisää. 

Lienenkö koskaan niin paljon kohteliaisuuksia saanut, kuin käyttäessäni tätä voidetta ensimmäisen kerran. Muiden mielestä se johtui äitiydestä, minä tiesin sen johtuvan tästä ihmeaineesta. 



2 kommenttia :

  1. Heh, minä taas en jaksa meikkien pesua erikseen millään lapuilla tai vanuilla. Kaiken pitää lähteä yhdellä aineella, ja haluan huuhdella kasvot puhtaiksi juoksevalla vedellä. Mieltymyksensä kullakin siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukin tavallaan. =)
      Tykkkään jättää vedellä huuhteluhommat aamuun. En tiedä miksi se iltaisin on niin vastenmielistä.

      Poista