5.3.2014

Karavaanari on kaikkien kaveri

Hepskukkuu! Onpas ollut kiirusta koko alkuviikon, ei ole eetteriin ehtinyt laisinkaan. Viime viikonloppu meni mukavissa ja rentouttavissa tunnelmissa Ukkohallassa ulkoillen. Hyrynsalmella oli onneksi vielä valkoinen maa ja pikkupakkasta, vaikka täällä olikin lähtiessä jo kovin surkean näköistä. Me ja liuta ystäviämme majoituimme Rinta-Joupinhttp://www.rinta-jouppi.com/ matkailuvaunuihin ja -autoihin, jotka ovat Ukkohallassa esittelytarkoituksessa. Vaunuissa oli siis päiväsaikaan avoimet ovet ja ihmisillä oli mahdollisuus tulla tutustumaan talviasumiseen vaunualueella.

Itselleni vaunuasuminen on kyllä tuttua lapsuudesta ja nuoruudesta. Kun olin lapsi, kiertelimme paljon Suomessa vaunun kanssa kesäisin. Talvisin vaunumme oli Iso-Syötteen kausipaikalla varmaan liki 10 vuotta ja siellä minä olen teini-ikäni viettänyt. Meillä oli mieletön iso kaveriporukka siellä jakamassa lautailu- tai lasketteluharrastusta ja pitämässä hauskaa. Näin jälkeenpäin ajatellen, oli varmasti paljon parempi paikka viettää nuorison viikonloppuja kuin kaupungilla notkuen. Ja onhan se aivan leppoisaa hommaa. Vaunukansa on vähän kuin oma yhteisönsä ja vaunualueilla ollaan aina kaikki yhtä suurta perhettä. 





Kyllä on vain vaunut vähän kokeneet muodonmuutosta sitten yhdeksänkymmentäluvun alkukupuolen. Hyvin oli tässäkin vaunussa tilaa liikkua extraleveän oleskeluelueen vuoksi. Petipaikkoja löytyi takaa kaksi yhden hengen vuodetta ja edessä levitettävä sohvaosasto. Perällä oli myös koko vaunun levyinen wc- ja suihkutila. Selailin vaunussa olevia kuvastoja ja onhan siellä valinnan varaa niin koon, mallin kuin sisustuksenkin suhteen tänä päivänä aivan hirveästi.





Viikonloppu meni ulkoillessa; laskettelua, moottorikelkkailua ja makkaran paistoa. Laskiaisviikonlopun ollessa kyseessä, oli Rinta-Jouppi järjestänyt esittelyalueelle ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille. Oli lasten moottorikelkkoja, lumiveistoskisaa ja mäenlaskua, oli makkaranpaistoa sekä hernekeittotarjoilua. Samalla saattoi tutustua näihin asuttamiimme esittelyvaunuhin.

Tällaisen nelikuukautisen pötkylänkään kanssa ei vaunuasuminen tuottanut mitään ongelmia. Voisi kuvitella, että ensilomalle asuntovaunuun ei olisi se helpoin tie onneen, mutta kaikki meni vaivattomasti. Niin oli iloinen ja tyytyväinen neiti meillä koko viikonlopun. 


4 kommenttia :

  1. Kivoja kuvia ja aurinkoinen neiti :) mun mielikuvat asuntovaunuasumisesta on tukevasti jossain kymmenien vuosien takaisissa laitteissa, ahtaissa tiloissa ja omituisen tuntuisissa tekstiileissä.. Nuoha vaunuthan sen sijaan näyttää oikein hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on vaunut aivan eri näköisiä kuin ennen. Tilaa löytyy ja muutenkin toiminnot on vähän järkevämmin. Tekstiileissäkin on valinnan varaa. Alkavat olla kuin renkailla kulkevia hotellihuoneita.

      Poista
  2. Ihania kuvia, hieno vaunu, varmasti ihana loma!

    VastaaPoista