6.4.2014

Insta-sunnuntai





Tänään oli oikein mukava päivä omalla porukalla. Kävelimme kaupunkiin vaunujen kanssa tytön päikkäreiden aikaan. Veimme ensin Mick'siin vappukeikan liput myyntiin ja tämän jälkeen suuntasimme Cafe Roosteriin lounaalle. Tänään oli niin sanottu mättöpäivä, joten Roosterin naudanlihaburgeri ja pulled pork upposivat parempiin suihin alta aika yksikön. Tyttelikin siinä heräsi ihmettelemään kahvilaelämää jälkiruokakahvien aikoihin. Seuraavaksi suuntasimme Leskiseen viemään liput ja kassalippaan, jossa nautimme myös hetkisen mahtavasta kevätauringosta terassilla istuen. Melkoisen kylmä tuuli oli kyllä tänään, joten ei siinä paljon aurinko valitettavasti lämmittänyt. Jatkoimme matkaa ja suuntasimme kohti kummitätilää. Pistäydyimme pienellä maitotauon mittaisella visiitillä ja jatkoimme matkaa kotiin. Sellainen 12 kilometriä tuli käveltyä keväisessä, mutta hieman tosiaan kylmän tuulisessä säässä. Ihana oli vaipua kotisohvalle lenkin jälkeen ja tyttökin jatkoi unia vielä pitkään vaunuissa kotiutumisen jälkeen. 

Mistä lie johtuu, mutta aina lumien sulettua ja katujen puhdistuttua talvihiekoituksesta, minulla tulee lapsuus mieleen. Muistoihin tulvahtaa ne hetket, kun pyörä kunnostettiin kesäkuntoon ja pääsi kurvailemaan kuivilla asfalttiteillä kavereiden kanssa. Ei tarvinnut enää pipoa ja hanskoja, eikä paksua takkia. Silloin aina alkoi uusi ihana kausi elämässä, kesä.

Kamerakin oli muka reissussa mukana, mutta eihän siinä sitten akkua ollut. Tyypillistä. Kännykkäkuvilla siis mennään tänään. Kovasti mietityttää ja kiinnostaa tällä hetkellä minijärkkärit. Haaveilen meille toista, pienempi kokoista järkkäriä tuon 7D:n kaveriksi. Canonin 12G ei jotenkin tunnu riittävältä monessakaan tilanteessa ja isoa kameraa taas ei joka paikkaan jaksa raahata matkassa. Valitettavan moni tilanne jää kuvaamatta sen vuoksi, ettei ole kameraa mukana. Kyselenkin nyt suosituksia ja kokemuksia minijärkkäreistä... Mitä hyvää? Mitä huonoa? Merkkikokemuksia? Mitä vain... 

Aurinkoista  tulevaa viikkoa kaikille. 



2 kommenttia :

  1. Ihanan aurinkoisia kuvia! Mulla on Samsungin nx1000, minijärkkäri. Kaunis ja pieni. :) hyviä kuvia sillä saa, ku eka oppii käyttään. Hämärässä kuvaaminen taas on aika hankalaa, sillon saa paremmat kuvat puhelimella.

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia, näitä on kyllä ilo katsella :)

    VastaaPoista