22.8.2014

Aina parhaassa iässä

Viimeksi kirjoittelin äitiydestä tammikuussa (KLIK) ja olin kauhuissani siitä faktasta, että tyttöhän kasvaa koko ajan, enkä saakaan pidellä pientä nyyttiä sylissäni koko loppu elämääni. Vaikka olin aikaisemmin ajatellut, että toivoisin vauva-ajan menevän nopeasti, oli tuolloin vauva saanut minut otteeseensa ja toivoin sen ajan vain jatkuvan. Sittemmin, kun tyttö todellakin on kasvanut ja voi hurja miten hän onkaan kehittynyt, on mieleni muuttunut taas täysin toiseen suuntaan. Ajatukseni alkoivat muuttua ehkä ensimmäisen kerran siinä vaiheessa, kun hän alkoi ottaa oikeasti kontaktia minuun ja muihin, muutenkin kuin vain sormeen tarttumalla ja jokeltemalla. Kun hän ensimmäisen kerran kömpi syliin ja ojensi kömpelösti käsiä johonkin halauksen tyyliseen (tai niin minä ainakin halusin uskoa hänen tekevän), oli sydämeni sulaa. Siinä vaiheessa tajusin, että kuinkahan kivalta se tuntuukaan, kun hän ensimmäisen kerran oikeasti halaa, tai antaa suukon, tai ottaa kädestä kiinni, tai sanoo ne maagiset sanat "äiti". Tämän oivalluksen jälkeen olen aivan intona vain odottanut, mitä seuraavaksi tapahtuu. Milloin hän heittää irti kävelytuesta, milloin hän oppii syömään sormien sijasta lusikalla, milloin hän alkaa puhumaan...? 

Muistelen sitä alkuajan vauva-aikaa lämmöllä, mutta en kaipaa sitä enää. Se oli mahtavaa juuri silloin, nyt on mahtavaa kaikki tämä, mitä tyttö osaa ja tekee tällä hetkellä. Puolen vuoden päästä on mahtavaa varmasti aivan eri asiat, ne mitä silloin tehdään ja osataan. Ystäväni, jonka oma tytär on jo pikku-teinari, sanoikin viisaasti oman lapsen olevan aina parhaassa iässä. Ei haittaa, vaikka vauva kasvaa, ei haittaa vaikka lapsi muuttuu teiniksi ja lopulta aikuiseksi, jokainen päivä tuo mukanaan jotain uutta ja erityistä ihanaa. Ja kappas vain, mehän myös kasvamme lapsen mukana koko ajan ja sopeudumme joka päivä uusiin asioihin ja siihen elämäntilanteeseen, missä kulloinkin olemme. 

Tällä hetkellä on mahtavaa, että hän konttaa, seisoo, käveleekin tukea vasten, syö sormilla, juo itse, leikkii, katsoo jopa hetken aloillaan tv:tä, tekee aivan valtavasti kaikkea ITSE. Vaikka silmät pitääkin olla jokaiseen ilmansuuntaan, tuntuu kuitenkin että koko ajan on itselläni helpompaa hänen kanssaan. Voimme jo leikkiä yhdessä ja hän osaa myös viihdyttää itse itseään, eikä tarvitse minua koko aikaa ympärilleen. Ja mikä parasta, se ihana pieni persoona, jota tänne on odotettu kovasti, on todellakin saapunut taloon. Hän osaa jo hassutella ja höpöttää ja hän tietää jo millä saa meidät nauramaan. Hän tuntee varsin hyvin sanan "EI", mutta osaa myös halutessaan olla noteeraamatta sitä mitenkään. Kuuluu vain "kjäh kjäh kjäh" ja pikkuneiti häviää näkyvistä. Voi mitähän seuraavaksi tapahtuukaan... 

5 kommenttia :

  1. Ihana postaus. Ja kyllä ne omat pikkuiset tuntuu olevan aina parhaassa iässä... Ja miten suloinen tyttö aurinkoisine sukkineen.

    VastaaPoista
  2. Olet niin oikeassa! Ja muistan kuinka minulla oli aikoinaan aivan samat ajatukset. Nyt esikoinen on jo teini. Hämmästyttää, miten ihan hetkessä lapsi on muuttunut tyypiksi, jonka kanssa voi keskustella mistä vaan. Ihan mahtavaa!

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus! Niin kovasti samoja fiiliksiä tunnistan :)

    VastaaPoista
  4. Se on totta, että joka hetki on paras hetki oli lapsi sitte vauva tai isompi lapsukainen. Aina lapsesta saa iloa ja onnea. Huomaat pian, että hups meillähän aloitellaan jo koulua jne. Aika juoksee yhtä nopeaa kuin lapsetkin. Meidän esikoinen on nyt hurjat 11vee ja usko tai älä niin minusta siitä ole ole kauaa kun poika syntyi <3

    VastaaPoista