24.8.2014

Sairastupa

Viikko sitten olleiden läksiäisten jälkitautina podin flunssaa alkuviikon. Kuumetta minulla ei kaiketi ollut (en kyllä mitannutkaan), mutta nuhaa, kurkkukipua ja todella hankalaa oloa senkin edestä. Ja niinhän siinä sitten kävi ikävästi, että pikkuinen sai saman taudin loppuviikosta. Rään tulo on ollut melkoista, mutta onneksi hän aivasteli pari päivää tiuhaan tahtiin, niin saatiin ylimääräiset eritteet ulos. Tuo niistäminen on kuitenkin hieman hankalaa vielä tässä vaiheessa. Kuumettakin hänellä lievästi oli, mutta ei se kyllä mitenkään ole menoa haitannut. Aivan oma itsensä on ollut, syönyt hyvin ja nukkunutkin, vaikka välillä kuulosti äidin korvaan todella pahalta se nenän rohina nukkumaan mennessä. Meillä on kyllä NenäFriida ja se on ollut pari päivää kovassa käytössä. Aivan loisto vekotin pienen räkänokan kanssa painiessa.  


Meillä on siis ollut hyvinkin rauhallinen ja kotipainotteinen viikonloppu. Kaitsu on saanut laitettua pihakiviä, minä olen koittanut hallita kaaosta sisätiloissa. Lisäksi olen ollut ahkerana myös vaatehuoneen inventaarion suhteen. Tajusin nimittäin, että siellä on edelleen aivan liikaa tavaraa ja sellaisia vanhoja juttuja, mitä olen jostain syystä vain säilönyt ja säilönyt. Tällä kertaa tein tyhjennystä harkiten ja kunnolla. Sellaiset vaatekappaleet, joista en osannut päättää lähteäkö vai jäädä, sovittelin monien eri kokonaisuuksien kanssa. Tällä tavalla myös löysin muutamia helmiä, jotka olin aivan vallan unohtanut tai joita olin jo pois heittämässä. Muutama vanha vaate sai myös muodonmuutoksen saksien ja ompelukoneen kautta. Pikku tuunaus teki pitämättömästä vaatteesta jälleen pitokelpoisen. 

Vaikka pikkuneiti on ollutkin kipeänä, on leikki maistunut aivan entiseen malliin. Myös Brion-kävelykärryt ovat olleet kovassa käytössä tänä viikonloppuna. Näissä vanhoissa vaunuissa nimittäin on pieni jarruongelma, emmekä ole vielä hänen antaneet yksin näillä hurjastella. Joku aikuinen on aina ollut pitämässä myös kahvasta kiinni. Mutta nyt päästettiin pikku hurjapää vapaaksi ja voi sitä menon riemua, kun olohuonetta mennään edestakaisin vaunut täynnä tavaraa. 

5 kommenttia :

  1. Sairastelu on kyllä ärsyttävää. Varsinkin kun itse sairastaa ja siinä samalla koitat hoitaa perhettä/kotia. Tsempit sinne

    VastaaPoista
  2. Munkin pitäisi tehdä inventaario, mutta kun ei raaski luopua. Olen varma että just ne jutut olisikin sit tosi kivoja kolmen vuoden päästä :-D Ja näin on siis käynyt ennenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nii-in! Sepä se, ku siellä voi olla niitä aarteita, mitä voi sitten taas joskus tarvita. Mutta mistä sen tietää, että mitkä on niitä?? Minä olen aina ollut niin höveli heittämään pois, että pitäisi joskus osata miettiä kaksi kertaa.

      Poista
  3. Onpas teillä kivan näköinen koti! Selkeä, tyylikäs ja graafinen. Tulkitsinko oikein? ;)

    VastaaPoista