20.10.2014

Katsotaanko jakso Barneyta vai mennäänkö nukkumaan?

No en sitten saanut eilen ommeltua yhtikäs mitään, verhokangas lojuu edelleen keittiön pöydällä odottamassa innokkuutta. Eilen vietettiinkin kunnon rentosunnuntaita, eikä tehty yhtikäs mitään järkevää. Sen sijaan ne ajat, kun tytteli oli päikkäreillä, me tuijotettiin ykkössuosikkisarjaamme Ensisilmäyksellä. Netflixistä tuli viikko sitten ilosanoma sähköpostiini, että seuraava kausi (8) on katsottavissa. Ja surukseni huomasin senkin, että kausi 9 tulee olemaan tästä sarjasta viimeinen. 

Aloin katsoa tätä sarjaa, kun joku suositteli sitä sanoin "vähän kuin Frendit, mutta parempi". No Frendien ikifanina ja sarjan varmaan kymmeniä kertoja läpi selanneena olin tietenkin vähän skeptinen. Voiko olla parempaa? Pari ensimmäistä jaksoa minua enemmänkin ärsytti moni asia, kuin nauratti hyvät jutut. Mutta kun jatkoin vain sinnikkäästi katsomista, huomasin kohta olevani täysin koukussa. Tämähän on aivan loistava, huumoria minun makuuni! Nyt jos katson Frendejä tämän jälkeen, tuntuu se melkoisen lapselliselta ja nynneröltä (vaikka ihana ikiklassikko onkin). Tässä sarjassa on huomattavasti enemmän minuun iskevä ja ronskimpi huumori. Juonen kulku on mielestäni yksi parhaita asioita sarjassa hienon näyttelijäkaarin lisäksi. 

Katsoin ensin yksin kaikki kaudet, mitä Netflixissä siihen mennessä oli tullut. Tämän jälkeen hehkutin sarjan Kaitsulle ja aloimme katsoa sitä yhdessä. Normaalisti näitä jaksoja tulee katsottua useampi illassa. Muistan kun kaudesta 7 tuli ilmoitus, niin siinä ei mennyt kuin muutama ilta ja olimme sen katsoneet. Taitaa käydä kasin kanssa aivan samoin. Ja tulipa noita katsottuja jaksojakin kerrattua jo tuossa seiska ja kasi kausien välissä. Mitä sitten kun sarja loppuu? Montako kertaa tämän jaksaa katsoa alusta uudelleen. Veikkaan että monta, mutta haluaisin kuitenkin löytää jotain uuttakin katsottavaa sohvailtoja varten. 

Tv:stähän ei nykyjään tule enää mitään katsomisen arvoista Australian Master Chefia lukuunottamatta, joten melkeinpä ainoa vaihtoehto tv:n ääreen halutessa on Netflix (tai joku muu vastaava palvelu). "Barneyn" lisäksi olen kolunnut sieltä sarjan Orange is the new black, mutta muutoin on Netflixin sarja-anti vielä suht tuntematonta. Jotenkin se on niin vaikeaa aloittaa mitään uutta, jos ei kukaan ole sitä suositellut tai sarjasta ei ole nähnyt mainoksia. Muutamia on yritetty, mutta huteja on vain tullut. 

Nyt voipi heittää suositusta sarjasta, johon voisimme koukuttua?

Yritän aktivoitua ompelusaralla tänään ja saada kuvamatskua eetteriin olohuoneen pienestä ilmeen muutoksesta huomenna.

10 kommenttia :

  1. Siis nyt päästiin mun erikoisaiheeseen! Suosittelen syvästi paasaten katsomaan netflixistä House of cards:in! Ihan mahtava sarja! Toinen samaa kastia oleva sarja, joka tosin tuli telkkaristakin viimevuonna on Silta! Vaikka jännäriohjelmat eivät ole yhtään omaa makua yleensä, niin nämä sarjat on jotain omaa luokkaansa, tajuttoman nerokkaita ja koukuttavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAHAA! Siis juurikin ne kaksi sarjaa, mitä olen jo vähän itsekin miettinyt. Siltaa on meille suositeltukin. Ja tuo Korttitalo on ollut mielessä pääosan esittäjän vuoksi, Kevin on suosikkinäyttelijöitäni.... Eli pitänee siis todellakin koukuttua niihin seuraavaksi. :)

      Poista
  2. How I met your mother on kyllä ihan huippu! :)

    VastaaPoista
  3. Ai mulla on ihan kokonaan mennyt tuollainen sarja ohi, pitääpä korjata tilanne. Itse rakastan ihan ylikaiken Modernia Perhettä ja huippua kun meidän 11-vee sällikin nykyään tykkää siitä, yhdessä sille nauramme.

    VastaaPoista
  4. Hei kiitos vinkistä! Oon katsonut sitä aina vaan ohimennen enkä lainkaan ole päässyt siihen 'juoneen'. Täytyypä paremmin perehtyä. OITNB on täälläkin koluttu, tykkäsin kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOo kyllä se vaatii tarkemman keskittymisen, että pääsee niin sanotusti ineen. :)

      Poista
  5. Me käynnistettiin eilen Homeland, season 4. Ihan lempparisarja. Netflixissä kaksi ekaa ainakin nimellä Isänmaan puolesta.
    Orange is the new Black on toinen Netflix-suokkari HOC:n ja Sillan lisäksi. Mutta silti mun kaikkien aikojen ykkönen on Gilmoren tytöt. Sitä vaan ei oo Netflixillä, joten dvd-laite pitää niitä varten säästää.

    VastaaPoista
  6. HIMYM on ihan loistava sarja! Harmi, kun jo loppui.. :( Mutta Modern Familyn täällä joku jo mainitsikin, mutta sitä sarjaa jaksan hehkuttaa! Kannattaa katsoa. Hulvatonta perhehuumoria! :)

    VastaaPoista