6.3.2015

Vietävän syötävää sekä arvonta

Mitäs kuuluukaan minun terveellisemmän arjen ensiaskeleelle, eli säännöllisten ruoka-aikojen noudattamiselle. No välillä parempaa, välillä vähän huonompaa. On vielä päiviä, kun syöminen unohtuu, vaikka minulla on jopa puhelimessa appsi, joka siitä muistuttaa.  Kuitenkin parannusta on tapahtunut ja oikeaan suuntaan ollaan menossa. 

Indiedaysin ja Lidlin yhteistyökampanjan myötä pääsin tutustumaan Lidlin Fresh Corner tuoretuotteisiin. Moni näistä olikin jo vanhastaan tuttuja. Normaalisti kuoroleirille lähtiessä minulla on aina joku näistä tuoresalaateista kassissa lounaaksi. Salaatit on käteviä, kun paketissa on myös aterimet, ja ruoan voi nauttia aivan missä hyvänsä, kuten koulun liikuntasalin lattialla. Näitä olen ostanut myös töihin evääksi silloin, kun en hyödynnä alakerran lounasravintolaa. Toimistoni on kaiken kukkuraksi Lidlin kyljessä, joten pikku happihyppy ennen lounasta on vain plussaa. 

Tutumpien salaattien lisäksi testasin myös kolmioleipiä, marjoja ja hedelmäsalaattia, josta tulikin heti aivan ykkössuosikkini välipalaksi. Lohitäytteellä varustetusta kolmioleivästä jäi hyvä maku suuhun, mutta kana-pekonitäyte vei kielen mennessään. Ainoa miinuspuoli leivissä oli se, että eivät olleet ruisleivästä tehtyjä. Se kun ei tuo vaalea leipä tahdo upota ei sitten millään. Sen ajattelinkin lisätä omiin Fresh Corner tuotteiden valikoima toiveisiin. 


Marjat olivat positiivinen yllätys. En voinut kuvitellakaan, että tähän aikaan vuodesta saisin niin hyviä pensasmustikoita, vadelmia ja mansikoita kaupan hyllystä. Mustikoita, vehnälesettä (tms), Lidlin kreikkalaista jogurttia ja vähän hunajaa... Enpä paljon maukkaampaa aamiaista / välipalaa keksi tähän hätään. Minulla ei ole yhtään hyvää syytä olla noudattamatta ruoka-aikojani, kun niin helposti on saatavissa näin hyviä ja ennen kaikkea terveellisiä välipalavaihtoehtoja. 



Siinäpä oli minun ajatuksia ja toiveita Fresh Cornerin suhteen. Nyt sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa tuotemerkin valikoimaan. Eli mitä sinä tahtoisit löytää Lidlin Fresh Corner valikoimasta? Kerro mielipiteesi ja voit voittaa 20 euron lahjakortin, jolla saat lounaan sekä ystävällesi ja itsellesi!

Lidlin Fresh Corner tuotteet löydät täältä.

Jätä kommenttisi viimeistään torstaina 12.3., ja olet mukana arvonnassa!

31 kommenttia :

  1. Raikkaat salaatit ainakin on yksi jota tulee usein napattua matkaan. Löytyykö sieltä jo mustikat ja vadelmat yms..? Sellaisetkin ois varmasti hyviä tuonne :)

    VastaaPoista
  2. Joku Frezza Moccan tyylinen, kylmä, mukaan otettava maitokahvi olisi jees :)

    ansamaria1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mozzarellasalaattia
    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Täytetyt patongit.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Rahka-granola-marjakerrospikari olisi täydellinen välipala mukaan napattavaksi! sinipit@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Täytettyjä bageleita.

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Itsekin olen marjoihin,etenkin pensasmustikoihin tosi tyytyväinen. Noita kolmioleipiä pyörittelin yhtenä päivänä mut en vielä "sortunut" ostamaan.

    VastaaPoista
  8. Ruisleipää kala/avokado täytteellä :)

    VastaaPoista
  9. Jokin raikas hedelmäinen tai marjainen smoothie olisi kiva lisä! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Erilaisia täytettyjä leipiä, raikkaita marjaisia juomia.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  11. lisää erinlaisia salaattivaihtoehtoja vaan.

    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Täytettyjä patonkeja ja smoothieta.
    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Salaatteja ja kauden hedelmistä ja kasviksista tehtyjä "napostelu-annoksia"
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mä haluaisin löytää monipuolisia ja laadukkaita salaatteja ja marja-annoksia. Ja niitähän näkyi olevan! :)

    VastaaPoista
  15. Wrappeja vielä toivoisin valikoimaan =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Valikoima on mielestäni nyt jo hyvin kattava, hedelmiä voisi olla enemmänkin eri vaihtoehtoja :)
    wafer@suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Salaatteja, smoothieita ja rahkoja
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Ruokaisat salaatit tai kasvikset lähtee mun mukaan mieluiten lounasruoaksi
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Wrapit ja salaatit ois minusta kivoja, salaatit vois vaihdella kausittain
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Smoothieta tai hedelmäsalaattia

    VastaaPoista
  21. Täytettjä ruisleipiä vaaleiden leipien tilalle!

    VastaaPoista
  22. Erilaisia hedelmä- ja marjarahkoja :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Wrapit olisivat kivoja, esim. kanawrapit.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  24. Kyllä minäkin jotain ruisleipää kaipaisin. Eikä täytetyt oatongit tai wrapitkaan kovin metsään voi mennä :)
    sinisilmatytto(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Erilaiset pähkinäsekoitukset olisivat kivoja! maiju.hyyrylainen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Täytetyt patongit

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Täytettyjä patonkeja tai sämpylöitä.
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  28. Toivoisin valikoimaan myös tummempia leipävaihtoehtoja vaaleiden lisäksi.
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Täysjyväpatonkeja täyttetynä, pähkinöitä, siemeniä ja salaatteja...
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kiitos kaikille mahtavista ideoista! Arvonta on päättynyt!

    VastaaPoista