27.9.2011

Onnea omenista

Olen NIIN päättänyt haluta tulevan kodin pihalle omenapuun! Siis aivan mahtavaa kun voi poimia satoa töistä kotiin tullessaan ja pyöräyttää iltasella vaikka piirakan. Pitää vielä selvittää, että mitä lajiketta nämä täällä ovat, kun ovat niin herkullisia sellaisenaankin. Testasin viikonloppuna Pirkan omena-rosmariinikeikauskakkua, ja oli aivan loistava! Vaniljajäätelön kera tietenkin. Suosittelen lämpimästi. Rosmariini sopi omenan ja vaniljan kanssa aivan mahtavasti yhteen.

Kuten tarkkanäköiset voi huomata, ei meidän ruokatarvikkeet oikein mahtuneet kaappeihin. Nyt ei voi käydä kaupassa ennen kuin on kaikki olemassa oleva kuivaruoka syöty. Täällä vedetään lähipäivinä ananasta ja tonnikalaa, makaroonia ja spagettia oikein urakalla. 

Mahtava myrsky muuten ulkona. Nyt on kiva loikoilla kellarin uumenissa piilossa ja katsella villasukat jalassa hömppää telkusta.

Hauskaa iltaa kaikille!

26.9.2011

Silmän ruokaa

Tässäpä silmän iloksi yksi, yllättäin Tukholmassa sijaitseva asuntoihastus.





kuvat: Pinterest

Nyt sitten peukut ja varpaat pystyyn, että kaikki meidän talosuunnitelmat ei ole kadonneet taivaan tuuliin. iMac päätti lopettaa toimintansa viime viikon lopulla. Pimeni, eikä enää herännyt. Täällä sitä kotona jännitetään, miten meidän silmäterälle huollossa käy. Valokuvat ja kaikki muut tiedostot on onneksi tallennettuna verkkoasemallekin, mutta JOSTAIN KUMMAN SYYSTÄ (?) uuden kodin suunnitelmat ja piirustukset olivat vain koneella. Että ei naurata ei...

23.9.2011

Kyösti-Iivari

Halusin esitellä teille uuden kamuni, Kyösti-Iivarin. Eikös se olekin söpö?? :)

Etsystä! 
Olen vasta hiljattain alkanut tutustumaan Etsyyn tarkemmin, vaikka tietoinen olen paikasta kyllä ollut. Alkaessani etsiä hääasusteeksi vintage-tyylisiä helmiä silmiini osui paljon muutakin kivaa. Tällaisen pöllöaiheisen korukellon bongasin sitten yksi kaunis päivä, ja pakkohan se oli kotiuttaa alle kolmen euron hintaan. Suosittelen kyllä tutustumaan paikkaan.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

20.9.2011

Uudet huudit

Tänään oli taas melkoista haipakkaa. Käytiin tekemässä alkukaupat, maksamassa käsiraha ja pistämässä nimet paperiin. Myöhemmin käytiin vielä tulevassa kodissa vähän mittailemassa, kuvailemassa nurkkia ja haastattelemassa myyjäpariskuntaa. Illalla heitettiin aivot narikkaan ja tehtiin iltakävely uusilla kotikulmilla. Tekipä vallan eetvarttia pitkän tohinapäivän jälkeen.




19.9.2011

End Of An Era

Terveisiä Pikisaaresta!
Viikonloppuna jätettiin hyvästit vanhalle asunnolle. 4 vuotta ja 1 kk 17 päivää takana. Pisin aika mitä olen missään asunut sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Mutta hyvillä mielin kohti uutta kotia. Kunhan sinne vain joskus pääsisi... Nyt pitäisi jaksaa ensin viettää reilu pari kuukautta pahvilaatikkoelämää toisten nurkissa, ja sen jälkeen vasta alkaa suunnitella remonttia. Että hermoja varmasti vaaditaan seuraavat... monta monta kuukautta.  Mutta eiköhän tästä selvitä kuitenkin vielä voittajina.


Muutto meni hyvällä porukalla joutuisasti. Ehdittiin hyvin vertailla vielä lauantai-illan päälle 5 punaviini- ja 5 kuoharivaihtoehtoa. Olipa muuten vain hyvä, että kirjoitettiin kaikki mielipiteet ylös muistiin. =) Valintaa ei vielä kuitenkaan uskallettu tehdä. Vaatii siis todennäköisesti uusintakierroksen.

ps. Google Readerissa näyttäisi olevan 529 uutta lukematonta otsikkoa.... a-pu-a!

16.9.2011

Kuin eka koulupäivä

Muistan aina kuinka oli ihanaa lähteä ensimmäistä päivää syksyllä kouluun. Sai ostaa uuden repun ja penaalin... kyniä ja kumeja. Koulusta sai uusia kirjoja ja vihkoja, joita piti heti alkaa koristella. Jännitti, mutta oli mukava nähdä kavereita kesäloman jälkeen.

Vähän sama fiilis on syksyn ensimmäisenä kuoropäivänä. Ihana nähdä kaikkia lukuisiä ystäviä tauon jälkeen Jännittää, mitä uusia nuotteja saadaan, minkälaisia kappaleita meille on sovitettu, mitä kaikkea tuleekaan tapahtumaan uuden kauden aikana. Ja tietenkin se paras juttu, kun pääsee ensimmäistä kertaa opettelemaan uuden laulun stemmoja.
 
Ja sitten kotona on kuin pikku tyttö jälleen. Järjestellään papereita, kasataan ja "koristellaan" mappeja ... Vanhat nuotit siirretään pois nuottivihkosta ja arkistoidaan isompaan mappiin muiden vanhojen juttujen joukkoon.

 Asetellaan uuden nuotit tilalle vihkoon.

Ja kyllä, kuten kuvasta näkyy, meillä tulee seuraavaksi PIKKUJOULUSHOW!
Ja melkoinen varttituntinen siitä tuleekin. Luvassa on kaikki, mitä joulu voi ikinä sisältää.
Lupaamme haukkua tarvittaessa myös pomon puolestasi! =)
Pikkujoulushow:ta voi varata Eventoursilta (www.eventours.fi)

Tämä ilta ja huominen sitten vielä tiukkaa siivousta ja muuttohommaa. sen jälkeen voinen taas keskittyä vähän muuhunkin... kuten tähän blogiin ja talosuunnitelmiin.

13.9.2011

Syksyinen Ylläs

Käyn töissä. Pakkaan. Käyn töissä. Pakkaan. Siivoan. Pakkaan. Siivoan...


Pääsin kuitenkin viikonloppuna irtautumaan tästä oravanpyörästä, kun kävimme kuoron kanssa Ylläksellä lauleskelemassa Ylläs Acappellas kuorotapahtumassa. Säät suosi, keikka meni hyvin ja kaikilla oli mukavaa.

Varsinainen keikkamme oli perjantai-iltana. Lauantaina kaikki 300 kuorolaista nousivat tunturin huipulle laulamaan pari yhteisjoikua. Lisäksi kaikki esittivät pari omaa kappalettaan. Tunnelmahan oli mitä mahtavin.



Pakko vain ihmetellä, että miksi kukaan paikallinen yrittäjä ei halua ottaa 300 kuorolaiselta, 150 karavaanarilta ja lukuisilta muilta vierailta rahoja pois!? Sieltä ei yksinkertaisesti saanut ruokaa! Kaikki paikat kiinni, tai jos sattui hetken olemaan päivänvalon aikaan auki, niin ainakin raaka-aineet oli loppu. Bar Kaappi ja paikallinen urheiluvaateliike olivat ainoat, jotka olivat tajunneet tämän viikonlopun idean. Siksipä halusinkin tukea näitä paikkoja ostamalla toisesta uuden laskettelu- /ulkoilutakin tulevan kauden mallikappaleista (-70%!) ja viettämällä luppoaikani toisessa paikassa.

Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa, ja kaiketi perinteen on tarkoitus jatkua. Olen vain sitä mieltä, että ensi vuonna kyllä varmistetaan ravinnon saanti ennen reissuun lähtöä. 

9.9.2011

Pöllöilyä

Pöllöt valloittavat, joka paikassa; vaatteissa, koruissa, sisustustuotteissa; tapeteissa, tyynyissä.. kaikkialla...
Eikä mikään ihme, nehän ovat uskomattonan hellyyttäviä! =)

Näihin pöllömäisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä viikko. Toivotan kaikille ihanaa viikonloppua.
Itse suuntaan Iso Ilon kanssa näillä näppäimillä kohti Yllästä ja Ylläs Acappellas -tapahtumaa. Luvassa siis laulua ja loilotusta koko viikonlopun. Kaikki lähistöllä olevat, tervetuloa keikallemme tänään klo 22!

7.9.2011

Tästä se lähtee...

Ensimmäiset pahvilaatikot täytetty astioista. Ensimmäiset jätesäkit täytetty vaatteista. Ja huomenna lähtee ensimmäinen kuorma kohti väliaikaismajoitusta.

Meillä on tässä nyt puolitoista viikkoa aikaa siirrellä tavaroita paikasta A paikkaan B ennen varsinaista muuttopäivää. Toivon mukaan silloin täällä olisi jäljellä enää huonekalut ja vain jotain pientä sälää... Ehdittäisiin keskittyä muuttoporukan kanssa siihen sen päivän toiseenkin olelliseen asiaan, eli hääviinin ja -kuoharin maisteluun ja valintaan. :)

Hyviä viini- ja kuoharivinkkejä otetaan vastaan än, yy, tee, NYT!

6.9.2011

Morsiuskenkä

Nyt ne on täällä. Minun morsiuskenkäni.

Ja vastoin kaikkia ajatuksiani, ne ovatkin väriltään... valkoiset!

Miettiessäni Minna Parikan Jaqueline mallia löysin Brandokselta nämä. Jaqueline on kyllä ihana, mutta ajattelin sen olevan liian korkea tuohon tarkoitukseen, kun pitää koko pitkä ilta jaksaa seistä ja tanssia. Toisekseen, jos olisin päätynyt mustaan, ei niissä olisi ollut mitään hääpäivään viittaavaa spesiaali-juttua.


Tässä Raquel mallissa on juuri sopivan korkea kanta. Mallin ja kiiltonahan ansiosta nämä eivät ole aivan perinteisen hääkengän näköiset, vaikka valkoiset ovatkin. Ja koska pukuni ei ole puhtaan valkoinen, ajattelin hohtavan valkoisten kenkien ja helmien sopivan asusteeksi paremmin kuin hyvin. Rakastan myös kenkien sydämen mallisia yksityiskohtia! Mielestäni näissä on juuri sopivasti jotain kivaa ja erilaista hääkengiksi, mutta ovat kuitenkin malliltaan ja väriltään sellaiset, että voin käyttää niitä jatkossakin.

Tykkään! <3

4.9.2011

Vaikeaa

Lattia se vain meinaa aiheuttaa harmaita hiuksia...
Tällä hetkellä pyörii moniakin ajatuksia päässä: Onko olemassa valkoista parkettia, joka on oikeasti valkoinen?

Halutaanko me enää edes valkoista lattiaa? Sopisiko tuon aikakauden ja tyylin taloon paremmin vaalea puun värinen parketti?

Toisiko puun värinen lattia lämpöä ja tunnelmaa muuten pääväriltään valkoiseen asuntoon? Vaalea puu sopisi kyllä hyvin valkoisen lisäksi harmaaseen ja mustaan, joita meidän sisustuksesta löytyy. 

Olisiko yksi vaihtoehto jättää olemassa oleva mosaiikkiparketti paikalleen ja hioa se kuntoon ja vaaleaksi? Olisi ainakin oikeasti retro! Ja sopisi talon tyyliin... Olisihan se myös edullisin vaihtoehto.

Näitä vaihtoehtoja tässä on tuijoteltu muutama päivä. Kyllä tuo puun väri tällä hetkellä miellyttää aika paljon. Aika eri näköinen kuin tuo kliininen valkoinen... Mutta mutta, saa nähdä.  Arvonta jatkukoon. =)