23.11.2012

T-N-T




Jos kerran muutkin, niin kyllä minäkin sitten uskallan... Perhana vieköön. Uskaltaahan tuota mennä vaikka ja minne ilman mitään meikkiä, niin miksi ei sitten tänne? Joten, The Naked Truth -haaste vastaanotettu! 

Enää sitä ei kovin helposti huomaa, ainakaan nyt tässä kuvassa kun on otsatukkakin, mutta minulla on paljon arpia kasvoissani. Pitkä, kulmakarvasta hiusrajaan menevä arpi halkaisee otsan, poskessa on muutamia ja jopa silmäkulmaan on laitettu tikki, aivan silmän viereen. Olen ollut kahdeksan vuotiaana autokolarissa, jossa jäimme risteysalueella rekan alle. Tottakai olin ainoa (päreiksi menneen auton lisäksi), jolle koko hommassa kävi yhtään mitään, mutta taas toisaalta istumapaikkani takapenkin keskellä pelasti henkeni. Autossa oli lisäkseni vain isäni kuskina, ja koiramme farmariauton perällä. Isälle tuli haava käteen ja koira lensi perältä eteen, mutta selvisi pienellä shokilla. 

Muistan kun menin ensimmäistä päivää kouluun tämän jälkeen, ja Tommi luokaltani osoitti sormella nauroi minulle räkäisesti luokkaan astuessani. Kasvoni olivat yltä päältä ruvella, silmä musta ja käsi paketissa. Voitte ehkä kuvitella, miltä kahdeksanvuotiaasta, muutenkin aika ujosta tytöstä silloin tuntui. 

Ala- ja yläaste oli aika helvettiä. Itseunto oli aivan nollassa, tuntui että otsassa oleva arpi loisti kuin neonvalo, mihin vain meninkin. Tunsin itseni rumaksi isolla ärrällä! Olisin vain halunnut mennä poistamaan ongelman, puhuin koko ajan isälle arven "hiomisesta"... Sellaiseen en kuitenkaan koskaan päässyt. Lukioon mennessä kuitenkin helpotti, arvet eivät olleet enää niin näkyviä, vaikka itse ne näin ja tiedostinkin koko ajan. Pojatkin alkoivat kiinnostumaan, ja minulle jopa sanottiin useammasta suusta, että arpeni on itseasiassa seksikäs ja ihana. Mitä ihmettä?? 

Tänä päivänä en luopuisi arvestani mistään hinnasta. Se on osa minua. Se on muisto tapahtuneesta ja selviytymisestä. En sitä juuri enää itse edes tiedosta, mutta en sitä mitenkään koita peitelläkään. Siellä se on otsassa, näkyy jos on näkyäkseen. That's me! Kolkytneljä vee, elossa ja onnellinen!

*********

"Toivoisin meidän bloggaajien pystyvän taistelemaan sitä ilmapiiriä vastaan, jossa sallittua on vain virheettömyys. Ilahtuisin kovasti, jos muutkin bloggaajat innostuisivat postaamaan itsestään kuvan juuri sellaisena kuin ovat meikin alla, photoshoppaamattomana. Näytettäisiin, että jokaisen blogin takana on ihan oikea ihminen pienine virheineen. Sillä niin täydellisesti kuin se välillä unohtuukin, niin kultturissamme vallitseva kauneusihanne on useimmiten melkoisen rakentamisen ja kuvankäsittelyn tulos."   - Veera - Tyyliä metsästämässä

Riisukaamme kaikki maskimme hyvän asian puolesta.

8 kommenttia :

  1. Hyvä sinä ja mikä tarina taustalla. Tärkeintä, että olet itse yhtenä kappaleena ja selvisit "vain" arvilla. Niin ne arvet sitten kertovat tarinaansa, vaikka sitä ei itse haluaisi. Se on niin kummallista kuinka suvaitsemattomia nuoret ihmiset ovat - olit liian pitkä, lyhyt, hieman pyöreämpi tai laiha, kasvoissa oli arpi tai aavistuksen kookkaampi nenä, eroat jotenkin joukosta ja se on jollekin syy kiusata, pilata toisen elämä. Kanna siinä sitte itsesi ylpeänä. Kiusaajia tai ei susta on tullut upea kaunotar :)

    VastaaPoista
  2. Niin, valitettavasti se lasten ja nuorten maailma on kaikista julmin. Itse en onnekseni kiusauksen uhriksi joutunut, mutta tuo yksikin ilkkuva kommentti elää kuitenkin muistoissa edelleen. Kuvittele sitten, että jotkut joutuu kestämään sitä vuosikausia. Itse olen aina ollut vahva ihminen, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Kaikki ei suinkaan ole vahvoja, ja kyllä se usean vuoden kiusaaminen voi viedä voimat vahvaltakin. Surullisia asioita.

    VastaaPoista
  3. Hieno postaus ja hieno tarina. En ole aikaisemmin kommentoinutkaan, olen löytänyt tämän blogisi ihan hiljan. Ihan samaa mietin tuosta kirjoituksestasi: mitä jos tuollaista kommenttia joutuisi kuulemaan joka päivä. Koulukiusaaminen on se juttu mikä saa mun niskavillat pystyyn :( Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Olipa liikuttava tarina, täällä ihan silmäkulmat märkinä :)

    VastaaPoista
  5. <3 Olet kaunis. Itsekin kärsinyt koulukiusaamisesta yhden tietyn ihmisen taholta koko alakoulun, joten voin vain yrittää kuvitella että ei ole sielläkään ollut helppoa.

    VastaaPoista
  6. <3. Tärkeintä on, että selvisitte kaikki hengissä. Mitä kolo komiassa ;)!

    VastaaPoista
  7. Upea, rehellinen postaus ja upea nainen, arpineen kaikkineen :) Ja hei, teillä on makee kämppä, samoilla huudeilla olen tainnut asua vuosia sitten, mikäli kuvia oikein luen. Ja myös remonttimies on tuttu, asioinut myös meidän residenssissä :) Olen lukenut blogiasi jo pitkään, mutta kommentointi meinaa aina unohtua, mukana kuitenkin myös jatkossa.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    -katja

    VastaaPoista
  8. Yhdentekevät ihmiset näyttävät persoonattomalta massalta. Toista Me, joilla on Elämän Kolhuja takanamme.

    Minäkään en luovu siitä rinnan alta lähtevästä puoleen selkään menevästä arvesta, jonka sain ollessani 1v, vuonna 1969 (sydänleikkaus). Kannan sitä ylpeydellä, bikinit päällä.

    En aio hävetä, älä Sinäkääns.ss

    VastaaPoista