21.5.2013

Matkakuulumisia

Hola Amigos! Ja terveisiä Espanjasta. Sunnuntaina palattiin viikon reissulta ja paluu arkeen on tapahtunut, huonosti kylläkin osaltani ainakin. Ei meinaa päästä työmoodiin ei sitten millään. Mutta sitä moodia odotellessa tässä vielä lomatunnelmia....



Alicante oli kaupunkina niin sanotusti aivan jees. Viikoksi siellä ei kuitenkaan tahtonut riittää tekemistä ja näkemistä, koska rannalla emme niinkään halunneet aikaa viettää. Olemme enemmän siistejä sisämaaihmisiä, jotka viihtyvät hiekattomalla allasalueella lähellä ravintolaa ja (omaa) vessaa. Tässä tapauksessa ranta oli vielä todella tuulinen, joten siellä oleminen oli aika sietämätöntä. Aikamme meinasi siis käydä parin päivä päästä jo tylsäksi, koska hotellissamme ei ollut allasta. Oma moka tietenkin, mutta koska halusimme hotellin ehdottomasti keskustasta, ei kahden kärpäsen iskeminen samalla iskulla tällä kertaa onnistunut. Hotellissamme oli kuitenkin kattoterassikerroksessa sauna ja poreamme, jossa kävimme nautiskelemassa olostamme. Hotellimme muutenkin oli todella hyvä, siisti ja viihtyisä.






Vuokrasimme siis (koeajolle kakkosautoksi?) hurjan Mini Cooperin, pienen paholaisen, jolla kiersimme lähiseutua pari päivää. Ajoimme ensimmäisenä päivänä pohjoiseen Calpeen saakka ja ihastelimme mahtavan jylhiä kalliorantamaisemia ja pitkiä hiekkarantoja. Toisenä päivänä vierailimme Torreviejassa, missä ei taas ollut oikeastaan mitään kummempaa nähtävää, perus aurinkorantameininkiä. Rannalla vietimme hetken, mutta ilmakin meni sitten niin huonoksi, että keräsimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme takaisin Alicanteen.







Kolmas reissupäivä toteutettiin junalla ja se suuntautui Valenciaan. Valencia olikin sitten jo jotain aivan muuta, siellä olisimme viihtyneet pidempäänkin. Melkein jopa harmitti, että ei otettu huonetta sieltä yhdeksi yöksi. Todella ihana kaupunki, jossa oli niin uutta kuin vanhaakin arkkitehtuuria, ihania kapeita  ja tunnelmallisia kujia, kivoja ravintoloita sekä paljon muoti- ja designliikkeitä. Myös Alicantessa oli todella hyvät ostosmahdollisuudet, ja sitä aktiviteettia me kyllä harrastettiinkin kiitettävästi. Ostimme uuden matkalaukun ja sen täyteen vaatetta, kenkiä ja laukkuja. En tiedä kumpi shoppaili enemmän... ehkä mies. =)



Yhteenvetona voisin sanoa, että kiva kaupunki, mutta lyhyempi aika paikassa olisi riittänyt. Valencia puolestaan kaipaa ehdottomasti enemmän aikaa tutustumiseen. Torreviejassa tai muissa lähipaikoissakin voisin kuvitella viihtyväni hetken, jos siellä majapaikkana olisi laadukas ja monipuolinen hotelli allasalueineen. Tällöin loman tarkoitus kuitenkin tulisi olla vain auringossa makaaminen. Mutta jos seura on hyvää ja pääsee pois kotinurkista, niin lomahan ei voi olla huono, oli sitten missä tahansa.

Ilma oli pääpiirteittäin aurinkoinen, välillä paisteli pilven takaa, välillä täydellä taivaalta. Sadettakin tuli, mutta me olimme sopivasta aina siellä, missä ei sillä hetkellä satanut. Paikallisten englannin kielen taito oli joka paikassa aivan surkea. Jopa kansainvälisissä ketjuliikkeissä piti selvitä espanjoolan kielellä, mikä oli mielestäni varsin omituista. Toisaalta jos kaikki tv-ohjelmat edelleen dubataan espanjaksi, niin voiko sitten ihmetellä... Näin mainoksen The Rock elokuvasta....  Sean Connery (!!), jonka karismasta puolet tulee äänestä ja aksentista, oli puhuttu päälle jollain espanjalaisella, ei yhtään näyttelijälle sopivalla äänellä. Siinähän menee idea miehen lisäksi koko elokuvasta, joka itseasissa on vielä hyvä leffa. En todellakaan haluaisin kyseistä versiota elokuvasta nähdä.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, hauskaa illan jatkoa. Palataan tuliaisiin ja muihin juttuihin sitten myöhemmin. 

7 kommenttia :

  1. Ihania kuvia, voi vitsi mikä matkakuume vaikka vielä toivun edellisestä reissusta...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkin pikaisesti kuviasi, mutta en ehtinyt vielä kommmentoimaan, vaikka tarkoitus kyllä oli. Ihana reissu näytti teilläkin olevan. =)

      Poista
  2. Voih, kunpa itsekkin pääsisi nyt lomailemaan jonnekkin kauas... :)

    VastaaPoista
  3. Ihania lomakuvia :)! Ja samalla tutunnäköisiä, tulimme eilen samasta paikasta. Ihan kiva paikka oli, erittäin siistiä ja kaunista, varsinkin ne hiekkarannat olivat aivan upeat. Meidän hotelli oli Alicantessa San Juan -rannalla, uima-allaskin oli, mutta ei ollut tarpeeksi helle, jotta olisi uimaan menty.

    Meillä oli vuokra-auto koko ajan, joten ajelimme aika paljon, kävimme mm. Benidormissa (hieno ranta, paljon eläkeläisiä), Torreviejassa (eläkeläisiä, ei jättänyt mitään erityisfiiliksiä), Calpessa (todella ihana ranta ja muutenkin kiva vähän pienempi paikka, tykkäsin) ja vuoristossa mm. Guadalestissä. Alicanten vanhasta linnoituksesta oli upeat maisemat. Lisäksi kävimme Safari Aitana -nimisessä eläinpuistossa, jonka läpi ajettiin omalla autolla, suosittelen tätä, etenkin jos on lapsia, puiston eläimet juoksentelivat nimittäin vapaina. Satuimme ruokinta-aikaan, joten näimme kosketusetäisyydeltä mm. norsuja (sai silittää!), seeproja, kirahvi jne.

    Meitä ihmetytti myös tuo englannin kielen taitamattomuus, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta juuri missään ei puhuttu englantia sanaakaan. Me ei osata espanjaa, mutta jotenkin aina selvittiin. Lisäksi meille tuo siesta oli hankala, kun kaikki paikat meni kiinni juuri silloin, kun me oltiin liikkeellä, ja lapsiperheen näkökulmasta oli hankalaa, kun ruokaravintolat (muut kuin pikaruokapaikat) aukesivat vasta klo 20.00 jälkeen. Näin on kyllä muuallakin Espanjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, hauskaa että samaan aikaan ollaan siellä pyöritty. =)
      Eläkeläisiä tosiaan oli paljon näissä pienemmissä paikoissa, myös Calpessa.

      Mitäs muuten olitte liikenteestä ja lähinnä liikenteen opastuksesta mieltä? Meillä oli vähän totuttelua siihen, että jos olit liikennevaloissa ensimmäisenä, niin minun vänkärinä piti katsoa milloin vaihtuu vihreä, koska valot eivät näkyneet kuskille lainkaan. Toinen juttu oli opasteet maanteillä.... nehän oli aina vähän liian myöhään. Tyyliin siellä liittymässä, minne olisi pitänyt kääntyä... tai vastaavasti liikenneympyröissä ne oli ennen ympyrää, että mistä haarasta mennään mihinkin, eikä suinkaan siinä kääntymiskohdassa, niin kuin Suomessa. Tai siis Suomessahan on sekä että. Useamman kaistan liikenneympyrät olivat myös aika hurjia paikkoja kaupungissa, kun ei siellä kukaan ajanut sillä omalla kaistallaan, vaan yhtäkkiä tuli kolmelta kaistalta kaikki vain eteen... :) Niin ja vielä ne liikennevalot ennen ympyrää, ja vielä siellä ympyrän keskellä...!? Mitä se on? :)

      Poista
  4. Taitaa eläkeläisiä olla Espanjassa joka paikassa ;).

    Heh, tuo liikenne on tosiaan ihan oma lukunsa! Meillä oli oma navigaattori mukana, joten se hieman helpotti suunnistamista, joten ei pelkästään opasteiden varassa tarvinut olla. Ne liikennevalot oli tosiaan aika erikoiset, kuski ei valonvaihtumista huomaa, joten apukuskina piti olla. Ja ne kaksi- ja kolmikaistaiset liikenneympyrät sitten, huh huh... ei ihme, että siellä on kaikki autot kolhittuja. En ymmärrä, miksi liikenneympyrässä on ne valot, koska ympyräthän on sitä varten, ettei valoja tartte. No kaikkea ei kai tarvi ymmärtää ;).

    Sitten ei muuta kuin uutta reissua suunnittelemaan, täältä Oulusta vaan on vähän hankalampi lähteä kuin pääkaupunkiseudulta.

    VastaaPoista