21.10.2013

Saa tulla, kaikki valmista

Heissan, täällä on mukava ja suht tehokaskin viikonloppu takanapäin. On taas vietetty laatuaikaa yhdessä, eikä vain ja ainoastaan tehty remonttihommia. Toisaalta, tässä vaiheessa minusta nyt kovinkaan paljon iloa niihin remonttihommiin olekaan.... ole ollut enää aikoihin.

Lauantaina tehtiin vauva-hankintoja, ja äkkiseltään mietittynä kaikki ensi alkuun tarvittava pitäisi nyt olla kasassa... vaunuja myöten! Vaunuista lisää myöhemmin. Vielä pitäisi sairaalakassi pakata, niin sitten voisi vain odotella pientä saapuvaksi. Olen vakaasti vannonut, että tällä kertaa (ensimmäistä kertaa elämässäni) pakkaan jo ennen lähtöä. Normaalistihan pakkaan (ja pesen pyykit) hetki ennen h-hetkeä, eli yleensä esim. aamulla lähtevää lentoa edeltävänä yönä. Mutta josko tämän kerran saisin itsestäni sen verran irti, että laukku olisi lähdön tullessa ovella jo valmiina.... Käsittääkseni tässä kohteessa ei tarvitse miettiä, miten pukeutua illalliselle ja monetko kengät mukaan tarvitaan.  

Iltaa vietettiin kavereiden kanssa syöden ja saunoen. Ja sunnuntainta sitten otettiin ne pakolliset masukuvat. Tähän saakka olen ollut sitä mieltä, etten halua mitään mahamuistoja itselleni ja vältellyt siis sujuvasti kameraa koko raskauden ajan. Käänsin kuitenkin kelkkani ja suostuin muutamiin mahaotoksiin, jos vaikka aika kultaisi muistot ja haluaisin joskus muutaman (kymmenen) vuoden päästä niitä katsellakin. Tällä hetkellä kuitenkin päässäni on vain yksi ja ainoa ajatus: Tervemenoa maha, tervetuloa vauva! 

7 kommenttia :

  1. Ihana otos, joka kannatti ottaa. Voin vannoa ja taata että mahaotoksia on hyvä olla, sillä aika kultaa muistot ja masua tulee vielä kova ikävä :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa Nanna, tsemppiä loppumetreille! t. Essi

    VastaaPoista
  3. Kaunis kuva ja ihana odottava äiti. Kärsivällisyyttä viimeisiin raskauspäiviin <3

    VastaaPoista
  4. Kaunis kuva, ja hyvä kun otitte. Vaikka itse en viihtynyt yhtään raskauden olotilassa, niin kyllä se pari vikkoa synnytyksen jälkeen oli haikea olo (hormonit?) kun siellä mahassa ei enää ollutkaan ketään, ja monesti huomasin ajatuksissani edelleen silitteleväni mahaa, ennenkuin tajusin, että se entinen asukashan tuhiseekin tuossa matolla. :)

    VastaaPoista
  5. Mitkä vaunut valitsit?

    Joo, varmasti hyvä muisto sitten joskus kun aikaa on kulunut. Voit sitten ihmetellä että kuinka silloin oli noin suuri vatsa :D

    VastaaPoista