4.2.2014

Kiitos! ja Suositus!

Iltaa ihanat siellä, ja kiitos kovasti edelliseen juttuun tulleista kommenteista! Vastailen niihin tuota pikaa. Mukava kirjoitella välillä oikeitakin asioita, varsinkin kun saa vielä kannustavaa palautetta.

Sitten taas kepeämpiin asioihin. Kävimme katsomassa lauantaina Iso Ilon naisporukalla Oulun Kaupunginteatterissa Housut Pois-musikaalikomedian, jossa pääosassa Oulun oma laulajapoika Aki Louhela. Musikaali pohjautuu brittielokuvaan The Full Monty vuodelta 1997. Työttömiksi jäävät kaverukset miettivät keinoja, millä tienata rahaa. Jerry (Aki Louhela) saa houkuteltua porukan mukaan hulluun ideaansa strippauskeikasta, jonka lipputuloilla miehet aikovat korjata tilanteitaan. Mutta tanssitaito puuttuu ja musikaalin keinoin seurataan porukan harjoittelua kohti h-hetkeä.

Paljonko sitten annan arvosanaksi tälle? Annan, en enempää enkä vähempää kuin täyden KYMPIN. Hyvää huumoria ja mahtavia näyttelijäsuorituksia koko kaksi ja puolituntinen täynnä. Ei tarvinnut miettiä, että naurattaako. Kyllä nauratti! Sitä "paksua poikaa" esittävä Santtu Karvonen oli ehdoton suosikkini, mutta kyllä Akikin on nyt todistanut kykynsä myös näyttelijänä. Kaikki peukut Akille, jota olen jo teinarina Iso-Syötteen Pärjällä käynyt kuuntelemassa. Vaikka juoni on tuttu ja musikaali seuraa leffan kulkua aika tarkastikin, ei se missään nimessä tuntunut jo nähdyltä. Tämä porukka sai kyllä tarinaan aivan uutta eloa ja sitä suomalaista hapitusta. Ainoa asia, mikä minun korvaan kuulosti oudolta, oli englanninkieliset roolinimet suomeksi puhutussa näytelmässä. Ne ei vain sinne suomen kieleen istu lainkaan. Niin ja vastauksena siihen tärkeimpään mielessänne liikkuvaan kysymykseen; Kyllä, otti ne. 





Kuvat: Oulun Kaupunginteatteri, kuvaaja: Kati Leinonen


1 kommentti :

  1. Tätä esitystä on kyllä läpeensä kehuttu! Täytynee yrittää saada liput sinne.

    Eilen ostin liput katsomaan kahdeksatta kertaa Kiviä taskussa :). Tulevat elokuussa Rioon.

    VastaaPoista