15.7.2014

Hellettä ja haaremihousua

Kesämoit kaikille! Pikainen tervehdys täältä helteisestä Oulusta. Viikonloppu mentiin pää kolmentena jalkana Kaustisella Iso Ilon kanssa ja vietettiin siinä samalla oikein kunnon tyttöjen reissu. Että oli mukavaa. Neljä mieletöntä keikkaa, aivan pakahduttava helle ja auringonpaiste, maailman parasta huoneseuraa, Lambruscoa ja mahtavaa musaa koko viikonloppu pullollaan. Varmasti tuli taas muutama lisävuosi hankittua vain ja ainoastaan naurun voimalla. 

Vaikka reissut on kivoja, ihana oli sunnuntaina palata kotiin. Ikävä oli tietenkin melkoinen. Mutta hyvinhän täällä isi ja pirpula oli pärjäilleet ja sain toki puhelimen välityksellä monia valokuvia ja videon pätkiä viikonlopun aikana ikävää hellittämään. Tai liekkö se vain kasvoi niitä nähtyäni... Nyt onkin sitten kaksi päivää puuhattu vain tytön kanssa tyttöjen juttuja; käyty shoppailemassa, lounastreffeillä, iso-mummolla vieraisilla ja höpötelty kotosalla. 

Ennen viikonloppua ale-haukkana kaupoissa pyöriessäni löysin (normaalihintaisena tietenkin) KappAhlista ihanat lökö-haaremihousut. Näiden ostamista ei tarvinnut miettiä yhtään, vaikka olinkin ale-ostoksilla ja periaatehan on, että silloin ei normihintaista osteta. Näillä mennään tänä kesänä vielä moni muukin reissu; näillä jaksaa istua niin autossa kuin koneessakin, ei purista eikä hiosta. 

Mutta mitenkäs siellä on hellepäivät sujuneet? 

Toppi: Seppälä  / Housut: KappAhl  / Laukku: Furla (viime kesän aleostos / malli Tribe Tote)

8 kommenttia :

  1. Wau mikä asukokonaisuus. Noita samoja housuja olen metsästänyt pitkin Suomea mutta missään ei ole minulle kokoa :( ne on niin super huipun näköiset. Ja toppi Seppälästä?? Ihanko tosi? Tosi tyylikäs. Miten mie en löydä sieltä ikinä mitään. pitääpä huomenna mennä koluamaan paremmin. Itse asiassa tänään hypistelin Stokkan Seppälässä yhtä bleiseriä, se oli ihanan näköinen.
    Meillä on uitu, uitu ja uitu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä aivan ykköshousut jalassa! Ei muuta kuin KappAhliin vain. Toppi on Seppälästä joo, sekin putiikki on vähän petrannut viime vuosina. Jotain löytöjä tekee jo sieltäkin.

      Poista
  2. Onpas upea kokonaisuus! Kaikki sopii yhteen tosi hienosti! Kuvatkin ovat onnistuneet hienosti :)

    VastaaPoista