25.1.2015

Työmyyrän työlaukku

Nyt on aivan pakko esitellä laukku-uutuuteni, jonka metsästämiseen menikin useita vuosia. Kyse on siis työ-/läppärilaukusta, joka ei näytä työ-  tai läppärilaukulta. Toiveissa on ollut musta ja nahkainen laukku, johon mahtuu läppärin lisäksi pari muistiota sekä muut välttämättömät töissä mukana kuljetettavat tavarat. En kuitenkaan halunnut laukun olevan perinteisen läppärilaukun tai salkun mallinen, vaan sellainen, jota voi käyttää mahdollisesti muutenkin. En nimittäin jaksa kantaa töissä kahta laukkua, vaan haluan kaiken mahtuvan samaan kassiin. Laukun pitää myös täyttää kriteerit tilanteeseen, että töistä suoraan lähdetäänkin kaupungille asioille tai vaikka ravintolaan syömään. 

Olin jo luopumassa toivosta kunnes törmäsin viime viikolla Pukumiehessä käydessäni tähän Tiger Of Swedenin Chamonix 2 laukkuun. Laukku oli täydellinen. Juuri oikean kokoinen, sisään mahtuu läppäri, pari lehtiötä, lompakko, silmälasikotelo ja tarvittaessa vielä iso meikkipussikin. Ulkopuolella olevassa magneettilukollisessa sivutaskussa kulkee kännykkä kätevästi käden ulottuvilla. Laukkua voi kantaa sekä kädessä/käsivarrella että olalla. Olkahihnat ovat siirrettävissä kahteen eri korkeuteen, joten laukun tyyliä ja hihnan mittaa voi säädellä tälläkin tavalla. Kun laukussa ei ole läppäriä, sen saa taitettua myös puolikkaaksi. Näiden muunneltavuuksiensa ansiosta tämä ihanuus menee matkassa tilanteessa kuin tilanteessa, niin työssä kuin vapaallakin. 


Ja tuo pehmeä nahkapinta! Pure love. En yksinkertaisesti voisi olla tyytyväisempi.

Mitäs tykkäät? 

9 kommenttia :

  1. SUPERHIENO! Mäkin haluun tollasen!

    VastaaPoista
  2. Uuhlalaa! Hot mama ;)!

    VastaaPoista
  3. Upea laukku. Bongasin sut instassa saman # alta ja tulin blogiisi. Täytyy illalla tulla lukemaan enemmänkin kunhan koneelle pääsen ☺

    VastaaPoista
  4. Great bag
    those heels are super too!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista
  5. Upea laukku ja vielä upeammat korot! Löysin blogiisi sattumalta toisen blogin kautta ja jäin lukijaksi :)

    http://kivikakku.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vain! Kiva kun löysit tänne. Korot on muuten Parikan. 😊

      Poista