18.6.2013

Mylläystä







Hyvää alkanutta viikkoa! Valitettavasti ei ole vielä tämän kauniimpia kuvia tarjolla, koska näissä maisemissa on nyt loppuviikko ja viikonloppu myllätty. Toivon mukaan (jos hyvin käy) voi juhannuksena olla jo aivan toisen näköistä. Pidetään peukut pystyssä...

Mutta takaisin loppuviikkoon, jolloin meillä oli melkoista trafiikkia pihalla. Kaivinkone mylläsi etupihaa, poisti puun kaadosta jääneet valtavat kannot sekä pensasaidan juuret ja tasoitti mäkeä hieman tasaisemmaksi. Parin kuormallisen verran lähti rekka-auton mukaan multaa ja hiekkaa ja kolme kuormallista tuli sepeliä Rudukselta tilalle.

Kyllä siinä oli pari päivää itsekin kuin pikku poika konsanaan seuraamassa tätä ihmeellistä työtä, mitä kaivinkone pienellä pihallamme teki. Tuntui koko ajan, että jostain seinästä mennään kohta sisään, ja varaston katto vähintään lähtee mukaan, mutta ei niin vain käynyt. Niin taitavasti liikkui iso kone siellä ahtaissa oloissa, että ei voi kuin ihailla.

Eilen saapui pihalle iso kasa puutavaraa ja juuri äsken kourallinen työmiehiä... Ei muuta kuin töihin viilaamaan kynsiä ja odottelemaan, että mitä täällä päivän aikana ehtii tapahtua. Jännittävää. :)

6 kommenttia :

  1. Oi vitsit ku ois makeeta saada omaankin pihaan kaivari kaivamaan. Tällä hetkellä niidä suuria kaivuita tehdään käsimenetelmällä, oikeestaan täysin tämän emännän voimavaroilla. :) Hmmmm, heh jostainhan sekin on aloitettava. Hyvältä näyttää teillä jo ny. Kivaa juhannusviikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Teillä on vähän järeämmät aseet ku meillä oli vaan mies ja lapio :D :D

    VastaaPoista
  3. Moikka moi, ja anteeksi kun taas häiriköin samalla asialla. Kysyisin vaan, että onko sinulla ja muilla puuhanaisilla ollut vielä puhetta siitä tämän kesän blogikirppiksestä? Minä täällä nimittäin kohta kirjaimellisesti hukun tavaraan (ainakin jos erehdyn avaamaan vaatehuoneen oven), niin jos blogikirppistä ei ole tulossa, pitänee varata joku yhden naisen nurkkaus sieltä torilta joku viikonloppu. :)

    VastaaPoista