8.1.2014

Takaisin ruotuun




Pari kuukautta on nyt kulunut synnytyksestä, mikä tarkoittaa siis, että minä olen enemmänkin kuin valmis jo liikkumaan. Kotona alkaa olla myös valmista remontin osalta, joten miehelläkin vapaa-aika lisääntyy huomattavasti. Täten olemme siis yhdessä tuumin päättäneet palata ruotuun; aloittaa taas säännöllinen liikkuminen ja muuttaa ruokailukäyttäytymistä parempaan suuntaan. Emme siis aloita uutta elämää, vaan palaamme takaisin vanhaan. 

Normaalisti yritän pysyä tammikuussa pois salilta ja jumpista, koska ne on täyttyneet joulun jälkeen uuden elämän aloittaneista intoilijoista. Minä voin hyvinkin mähiä tammikuun kotosalla ja nauttia joulukiloista. Helmikuussa salille mennessä on jo huomattavasti väljempää. Nyt on kuitenkin jo oman mielenterveyden kannalta vättämätöntä päästä liikkumaan, koska kaiken maailman raskausvaivojen vuoksi on tauko ollut luvattoman pitkä. Myöskin ruokailutottumukset muuttuivat raskausaikana huonompaan suuntaan. 

Normaalisti syömme aika karppipainotteisesti, vaikka en itseäni ole koskaan karppaajaksi kutsunutkaan. Se on kuitenkin tähän ikään mennessä ollut ainoa ruokavalio, jolla ylimääräinen höttö lähtee / pysyy poissa, mistään hyvästä ei tarvitse tinkiä ja olokin on virkeämpi. Mitään ehdottomia rajoituksia en ole koskaan itselleni antanut, sillä ne vain saavat haluamaan sitä kiellettyä hedelmää enemmän. Mikäli totaalikieltoja ei ole asetettu, on kaikesta pahasta huomattavasti helpompi kieltäytyä. Tällä hetkellä kuitenkin olemme todella tiukalla ruokavaliolla molemmat. Miehelle ammattilaisen tekemä ohjelma on muokattu myös minulle sopivaksi. Näillä ohjelmilla aloitamme tämän vuoden ja katsotaan sitten missä vaiheessa taas höllätään normaaliin moodiin. 

Lapsen tulon myötä olemme joutuneet sopimaan salipäivistä ja jakamaan viikkoa niin, että toinen on aina kotosalla. Onhan tämän hieman outoa ja hankalampaakin, kun ennen mentiin aina yhtä aikaa ja töistä suoraan treenaamaan. Kaikki on kuitenkin soviteltavissa ja kumpikin pääsee nyt treenaamaan viikon aikana tarvittavan määrän. Lisäksi sitten teen, ja tehdään yhdessä vaunulenkkejä mahdollisuuksien mukaan. Kyllä tämä säälittävä talvi vain on niin vihoviimeistä ulkoilijoille. Tänäänkin, kun oli kotitoimistopäivä ja mahdollisuus valoisan aikaan tehdä lenkki, oli sää niin masentava, ettei tehnyt verhoja mieli avata. Tuijotin pitkän tovin ikkunasta ulos ja arvoin, että viitsiikö vesisateeseen lähteä liukastelemaan. Sen verran mukavuudenhaluinen kuitenkin olen, että sohva vei voiton. Pitäisi varmaan hankkia taas koira, niin olisi pakko mennä säällä kuin säällä.

Onnistuuko siellä itsensä motivointi, kun taivaalta tulee vettä ja vain luistimilla pääsee eteenpäin? 



10 kommenttia :

  1. Meillä ei koirakaan suostu ulkoilemaan näillä keleillä :)

    VastaaPoista
  2. Tuskinpa tulisi itselläkään näillä keleillä lenkkeiltyä, jos ei olisi koiraa. Ja Icebugeja :)

    VastaaPoista
  3. Vauva on loistava "puntti", jonka kanssa kotona jumppaaminen on hauskaa! Netistä löytyy hyviä ohjeita vauvajumpan liikkeisiin. Meidän jäbät on näistä hetkistä täysillä nauttineet eikä mammaa ihan niin paljon harmittanut kun ei salille päässyt... Easyfitillä Ritajarjussa näkyy olevan uudessa lukkarissa ohjattu vauvajumppa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kotona tuollainen homma onkin varmasti kivaa ja tehokasta ajanvietettä yhdessä. Pitääpä tsekata jumppaohjeita. Kiitti vinkistä. =) Vauvan kanssa jumppaa on tarjolla myös Hukassa, missä minä käyn. Ehkä sitä joku päivä testaankin, mutta toistaiseksi ajattelen sen jumppahetken muualla kuin kotona olevan minun omaa aikaani.

      Poista
  4. Nyt ei liity aiheeseen, mutta piti alkaa kyselemään, että onko Koti-Kaleva lainannut ihan luvan kanssa teidän olohuoneen kuvan etusivulleen? Siltä varalta vaan kyselen, että jos lupaa ei ole, niin tiedätte asiasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas. Kuva on kyllä Kalevan itse ottama, mutta aivan toiseen juttuun (siihen viime keväiseen). Ei ole lupaa tähän kysytty.

      Poista
  5. Aktiivisesti odottelen, että minuunkin iskisi joku jumppakärpänen :) Ehkä se sieltä tulee!

    http://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmastikin tulee, ennemmin tai myöhemmin. :)

      Poista
  6. Onnea pienestä nyytistä. Meillä kuukauden nuorempi nyytti ja kuntoilut on aloitettu. Ihanaa taas kun hiki virtaa, vielä tietty pieni jarru päällä. Sitä kun liikkuu niin ruokailukin on terveellistä. Mulla ainakin ruoka on suoraan verrannollinen liikuntaan.
    Liikunnan iloa sinne!!

    VastaaPoista