19.5.2014

Suht hiljaista täällä...





Terveisiä huopatossutehtaalta!

Yllättävä työreissu toi minut eilen Leville. Täällä on ilmojen puolesta jo aivan kuten Oulussakin, lämmintä ja aurinko paistaa mahtavasti ikkunasta tällä hetkellä. Ainoa ero Oulun leveysasteisiin on tunturissa oleva lumimäärä. Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen kävin vähän kävelelmässä aamuauringossa ja toteamassa olevani oikeastaan ainoa ihminen koko paikassa tällä hetkellä. Tai siltä se ainakin tuntui. Tämä tunturikylä on hiljentynyt täysin tämän kauden osalta. 

Tämän ja huomisen vietämme työporukalla täällä ja tiistai-illaksi suuntaamme takaisin kotiin. Olen aina sanonut, eikä mieleni varmasti nytkään muutu, että minä en ole reissutyöihminen. Minusta ei saisi matkustavaa myyntiedustajaa sitten millään. Kauhea koti-ikävä iski jo automatkalla tänne. Vaikka matkustaminen on ihanaa, en sitä kuitenkaan työn puitteissa välittäisi tehdä. Nyt kun kotiin jäi vielä pikkuinen rakas ison rakkaan lisäksi, oli lähteminen entistä tuskaisempaa. Hotellielämä yksikseen ei ole minua varten. Toisaalta niitä hyviä puolia kaivaessa, niin kyllä tällaiset aamukävelymaisemat ja rauha minulle kelpaisivat useamminkin. Ja onhan täällä hotellihuoneessa ainakin rauhallista tehdä töitä. Jopa niin rauhallista (eikä kahvia), että taidan siirtyä kohta tuohon Coffee Housen puolelle jatkamaan... 

Mukavaa alkuviikkoa sinne! 

Oletko sinä muuten matka- vai toimistotöissä? Mitä mietteitä yleensäkin näistä asoista; onko matkustaminen työn puitteissa Yes, vai No? 

8 kommenttia :

  1. Tämä rospuuttoaika hiihtokeskuksissa on melkoinen pysäytys, etenkin siellä olevalle henkilökunnalle. Vilkkaan talven jälkeen kun meno loppuu kuin seinään.

    Matkustaminen työn puitteissa on oikein yes, kunhan se pysyy kohtuudessa. 100 päivää vuodessa on minulle liikaa, kerran kuussa liian vähän. Esim. Helsingin reissuilla haluan tulla vasta myöhäisemmällä koneella pois, että ehtisin tavata ystäviä, joista suurin osa asuu pk-seudulla. Reissuilla saa myös uusia ajatuksia (rakastan lentämistä) ja jaksaa taas pakertaa toimistolla kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin me ollaan erilaisia.
      Minä vihaan matkustamisessa juurikin sitä lentämistä. Olen jo pelkästään Oulu-Helsinki välin jälkeen niin nuutunut ja rähjääntynyt, että ei mitään järkeä.

      Poista
  2. Levillä oli toissakesänä myös yhtä hiljaiset maisemat kun häiden jälkeen tehtiin sinne perheellä mini hääloma :) poro tuli tuossa kauppakujalla vastaan ja kurkisteli yhden putiikin ovesta sisään. Ihana paikka kerrassaan, lapset haluaisivat sinne joka kesä uudestaan.
    Itse työskentelen terveyden huoltoalalla eli tällaista säpäkkää puuhaa päivästä toiseen. Kk.n päästä Helsinkiin työn puolesta, tykkään reissuista mutta onhan ne raskaita ja kotiin on aina ihana palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, poroja näkee täällä kylällä pyörimässä kyllä monestikin.
      Harvakseltaan olevat reissut on aivan ok, varsinkin jos on jotain seuraa ja paikka on kiva.

      Poista
  3. Mä oon käynyt Leville viimeksi 2011 keväällä ja silloin oli aivan tajuttoman kylmät ilmat. Melkein joka päivä yli -30 astetta ja kun asteita alkoi olla sen -40 ja päälle niin päätettiin miehen kanssa, että nyt riittää. Kyllä siellä kuitenkin silloinkin oli rinteissä väkeä, luultavasti mm. venäjältä tai muualta tulleita turisteja. Olivat kai ajatelleet, että kun sinne asti lähteneet niin pitää sitten lasketellakin.

    Sitä ennen oltiin Levillä 2008/2009 uutena vuotena ja silloin oli jopa lämpöasteitakin joten sekään ei ollut kovin hyvä yhdistelmä ainakaan hiihdoin merkeissä kun oli mukana väärät hiihtovoiteet. Olisihan niitä voinut käydä jostain ostamassa, mutta jäi sitten välissä. Kyllä mies yritti vähän käydä hiihtämässä. Ja "uskomattomin" sattuma oli kun mies lähti käymään Levin keskustassa ekana päivänä, niin se oli heti ekana törmännyt sen pikkuserkkuun :D. Meni sitten mihin tahansa niin aina tulee joku tuttu vastaan. Käytiin sitten ton miehen pikkuserkun kanssa baarissakin siellä.

    Viimeksi käytiin syömässä tuossa Kanassa ja kannussa, lähinnä tuli kylmyyden takia oltua enimmäkseen mökillä ja siinä kävi vielä niin, että edellisellä "asukkaalla" oli jäänyt ikkuna auki ja se oli jäätynyt niin ettei sitä saanut kiinni ja jouduttiin hakemaan joku puhallin jolla sen sai sulaksi ja saatua kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas teillä ollut huonoa tuuria säiden suhteen. Minäkään en kyllä rinteeseen lähde, jos on liian kylmä. Siksi tykkäänkin käydä tunturissa vasta loppukeväästä, kun aurinko jo paistelee. Tai toki voin lähteä mökkeilemään, mutta sitten se on sitä takan edessä makkaran paistoa ja saunomista. Ulkoilu alkaa vasta kun keväthanget ovat parhaimmillaan. :)

      Poista
  4. Mä en oo Levillä nähnyt poroja muuta kuin aitauksessa ja sitten 2008 tien reunassa olivat lumihangessa katselemassa. Lapissa/pohjoisessa oon kyllä muuten nähnyt hieman poroja kun ollaan menty esimerkiksi Rovaniemelle tai Kuusamoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin off season aikaan niitä pyörii yllättävänkin paljon aina tuossa keskustassa. Ihme ettei tällä kertaa tullut vastaan.

      Poista