15.6.2014

Sunnuntaihetki työhuoneessa

Pieni hetki omassa rauhassa kahvikupin ja  blogin kanssa ennen kuin suuntaan kaupungille. Lähinnä tarkoituksenani olisi metsästää itselleni uudet juhlakengät, mutta olen tänään kaikille hyville löydöille avoin. Kaitsu lähti pirpanan kanssa muille asioille, ja sain tällaisen sunnuntai-hetken aivan vain itselleni. 

Eilen aamupäistä tuli niin mahtava valon kajo työhuoneeseen, että oli pakko siitä napata kuvaa. Näillä keleillä valoverhot todellakin pääsevät oikeuksiinsa. Mietin, että mitäs täällä huoneessa olisi muuta muutosta tapahtunut sitten viime kuvien, muuta kuin verhot. Ennen olohuoneessa olleet mustavalkoiset villamatot ovat nyt lomittain työhuoneen puolella. Työpöydän päälle ilmestynyt juliste muistuttaa minua siitä, että asun sarjis-fanin kanssa. Mutta ei siinä mitään, tykkään julisteesta itsekin kovasti. Sopii tuonne hyvin. 

Huomasin kuvatessani heti korjattavia asioita huoneessa, asioita, joita ei jotenkin muuten ole noteeranut... Pöydän alla olevat johdot ovat miten sattuu rumasti, ne pitää laittaa kuosiin. Näitä huomioita tulee monestikin tehtyä vasta linssin takaa, että kodin kuvailu silloin tällöin vaikka vain omaksi iloksi kannattaa. Vai onko samanmoisia kokemuksia muilla (kodin) kuvaajalla? 

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

6 kommenttia :

  1. Heips :) Mistäs tuollaisen näytönsäästäjän löytää OsX:ään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kun muistasin, pitäisi itsekin googlata asiaa kun on niin kauan kuin latasin....

      Poista
  2. Tosi nätti työpiste!!! Tuoli on oikein herkku! <3

    Mut hei..Marvel rulez!!! ;)




    Tervetuloa osallistumaan sisustuskisaan:
    http://pienilintu.blogspot.fi/2014/06/sisustuskilpailu-bloggareille-voita-100.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä tuo juliste tuossa saa olla, siihen se sopii. :)

      Poista