22.11.2014

Löytö ja yllättäviä hankintoja

En voi nyt lakata hehkuttamasta Raahen kirpparikokemusta ja tekemiäni löytöjä, kun en KOSKAAN ole kirppareilta mitään löytänyt Oulussa. Kuten jo sanoin, täällä on kaikki aina niin tupaten täynnä vaatetta, ettei pöytiä jaksa edes lähteä penkomaan. Hinnat ovat yleensä aivan naurettavan korkeita ja tungos kuitenkin paikoissa ahdistava. Raahessa sai kierrellä (päiväsaikaan kun oltiin) aivan rauhassa, tilat olivat siistit ja avarat, myynnissä oli 99 prosenttisesti tavaraa eikä vaatetta ja hinnatkin heti järkevämpiä. 

Kävimme kahdella kirpparilla ja toisesta bongasin tämän uuden aarteeni. Minulla on ollut Esteri Tomulan Krokus uuni- ja tarjoiluastia jo vuosikaudet ja tämä ihanuus on kaivannut kovasti kaveria samasta perheestä. Netissä näitä on kyllä myynnissä, mutta yhdeltäkään kirpparilla en kyseistä sarjaa ole bongannut ennen tätä. Täydellisessä kunnossa oleva harvinaisuus lähti kotiin 55 euron hinnalla (netistä löytämäni hinnat vaihtelivat 85-120 euron välillä). 



Ensisijaisesti olen keskittynyt tämän sarjan etsinnöissä näihin tarkoiluastioihin, koska ovat niin kivasti yhdistettävissä jo olemassa oleviin Arabian Teemaan ja Kokoon. Mutta myös kahviastiasto on hieman jo alkanut kiinnostaa, koska huomasin näiden sopivan mahtavasti yhteen myös kaapista löytyvien Marimekon Kestien kanssa. Kestit ovat meillä aamiaistarkoitukseen ja tähän voisin ostaa kaveriksi Krokuksen kahvisettejä. Myös jo olemassa olevat Iittalan Kastehelmi kulhot ja lautaset, Ultima Thule lasit sekä Festivo kynttilänjalat sopivat tähän tyyliin kuin nenä päähän. Täytyy sanoa, että olen äärimmäisen tyytyväinen astiakokoelmaani, jossa kaikki sarjat ovat sovitettavissa yhteen ja kaikkia voidaan käyttää samassa kattauksessa ilman ristiriitaisia tunnelmia. 

Se, miksi matkaan lähti ensimmäisestä paikasta myös tämä kukko, on täysi arvoitus. Voisin sanoa, että vähän nauratti kun kuljimme kassaa kohti kukko kainalossa ja Kaitsukin, joka tunnustaa värinä vain mustaa ja muotona kulmikasta, oli kanssani yhtä mieltä ostoksesta. Mikä meitä vaivaa? Ehkä se oli se nostalginen fiilis ja paluu lapsuuden omaan mummolaan, joka sai myytyä tämän värikkään kaunottaren meille. 

9 kommenttia :

  1. Tosi ihania löytöjä. Tuollainen lähes identtinen kukko taisi olla mun lapsuuden kodissakin.

    VastaaPoista
  2. Upeat löydöt ja kovasti tykkään astia combostasi.
    Pitää vierailla joskus Raahessa.

    VastaaPoista
  3. Hahaa, ihan kuin olisitte käyneet vanhempieni astiakaapilla. Heillä on tuo Krokus kahviastiastona ja tuo sama kukko meillä nostettiin aina aamiaispöytään pääsiäisaikaan. Se toi joka aamuna suklaamunan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos vain vanhempasi siitä joskus päättävät luopua.... :) vink vink.

      Poista
  4. Minä käyn aina Raahessa (vanhassa kotikaupungissa) käydessäni tekemässä kirppiskierroksen, sillä hinnat siellä on tosiaan aivan toisenlaiset kuin täällä etelässä. Toisinaan jotain on tarttunut mukaanikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin tuntuu olevan hinnoissa melkoinen ero (ja tarjonnassakin) Ouluun verrattuna.

      Poista
  5. Mitenkäs multa on ollut piilossa tämä Krokus? Onpas kaunis asiasarja!

    VastaaPoista