14.11.2014

Tiiliskivi


id-kuva

Jo pari kuukautta sitten, vai milloin se nyt olikaan, kun kävin Marimekon tasaraita-pussilakanasetin ostamassa, ostin hetken mielijohteesta myös muuta uutta kotiin. Syksy tuo aina tullessaan jonkin ihmeellisen sisustusvimman. Kesän helteillä ei tehnyt mieli olla sisällä, eikä millään muotoa kotia laittaa, hyvä kun edes siivota jaksoi. Heti kun ilmat kylmeni, alkoi myös lompakko tyhjentyä. Ostin Marimekon Tiiliskivi-kuosisen vahakankaan ruokapöydän suojaksi arkikäyttöön. Samaan ostoskassiin lähti myös samaista kuosia olevat tyynynpäälliset olohuoneen puolelle sekä yksi Kanteleen Kutsu, koska se nyt vain oli niin ihana. Nämä kuvatkin ovat siis siltä ajalta, kun ostokset on tehty, nythän olohuoneessa on jo hieman erinäköistä vaihdetun verhon myötä.

Kynttiläaikakin kun on alkanut, tekisi niin mieli asetella tuohon pöydälle erilaisia sisustuselementtejä, mutta tällä hetkellä kun on tuo pikku paholainen täällä pyörimässä, on se aika tuhoon tuomittu ajatus. Tai se on sitten sitä, että päivällä tavarat nostetaan siitä pois ja illalla asetellaan takaisin. Ei oikein maksa vaivaa sekään. Vaikka yllättävän hyvin tyttö kyllä tottelee ja kuuntelee, kun hänelle sanotaan, ettei saa koskea. Mutta kun sitä mielenkiintoista asiaa pitää sitten kiertää kuin kissa kuumaa puuroa ja tanssia siinä ympärillä, helpommalla pääsee kun pitää pöydän tyhjänä.

Se on taas jo yhtäkkiä perjantai. Eilen piti kuorotreeneistä karata hieman ennakkoon ja suunnata Nannin kanssa Mick'sin bloggari-iltaan.  Sieltä löytyi pari kivaa juttua, joista lisää viikonlopun aikana. Tänään olen päivän kotosalla ja lähdetään tytön kanssa taapero-treffeille, kunhan neito tuolta heräilee.

Mukavaa perjantaita Sinulle!

10 kommenttia :

  1. Kaunista...ai että on kaunista!!! <3

    VastaaPoista
  2. Ihania ostoksia. Itse löysin viikolla Eurokankaasta ihan mahtavaa kangasta josta pitäisi ommella tyynyt. Saisipa vain aikaa ja aikaiseksi. Kiitos eilisestä ♡

    VastaaPoista
  3. Eikä, mä hain just saman liinan pari päivää sitten! Olin menossa ostamaan yhtä toista liinaa ja kangasversiona, mutta yllätys yllätys poistuin liikkeestä ihan eri liinan kanssa! Nyt tosiaan bongasin paikallisessa kaupassa hyvän alen kankaisiin, että taidan hakea vielä sen toisenkin himoitsemani kankaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! =) Mulla tekis mieli ostaa enemmänkin tuota Kanteleen Kutsua.

      Poista
  4. Olet kyllä sisustanut kotinne upeasti :)

    VastaaPoista