30.11.2010

Joulua kotiin.

Kuinka tehdä joulu taloon, jossa kumpikaan ei voi sietää mitään joulukoristuksia, tai -värejä...? Tai ylipäätään tykkää minkään sortin tilpehööristä...

Kokeilin keksiä jotain ideoita tuomaan joulun tunnelmaa kotiin meidän ehdoilla. Eli yksinkertaista, mustaa, valkoista ja harmaata.


Joulupöytään uskalsin laittaa ehdolle hieman koristeellisempaakin, kun kattaukset eivät kuitenkaan ole koko aikaa esillä, ja pikku jutuilla saa helposti hienoja kokonaisuuksia aikaan. Juhlapöytään sopii hienosti Iittalan Tapio-sarja, jota olen jo jonkin verran keräillyt. Tuo viinikarahvi on kylläkin vielä vasta haaveissa. Tapio on sopivasti juhlavampi setti minun makuuni, mutta ei liian krumeluuria kuitenkaan. Hankintalistalla olisi vielä  jouluateriaa varten kunnolliset,  kankaiset servetit ja niihin servettirenkaat. Poro-aiheiset paikkakorttipidikkeet olivat vain niin hauskat, että pääsivät mukaan kuvaan. Servetit, renkaat, porot ja valkoinen kynttilä Zara Home ja kynttilänjalat Finnish Design Shop.


Makuuhuoneeseen voisi tunnelmaa luoda esim. uusilla, erityylisillä petivaatteilla, koristetyynyillä ja muilla tekstiileillä. Minusta Hobby Hallin Koodi hirvilakanat ovat aivan ihastuttavat jollain kummalla tavalla... ja sopisivat joulun tunnelmaan. Joutuupi kaiketi tilaamaan. Molemmat petivaatteet sekä ylimmät tyynyt ja huopa Hobby Hallista. Alemmat tyynyt Zara Home. Luonnollisesti kynttilät ovat aina in ja luovat ihanan tunnelman. Päässäni kävi myös villi ajatus, että "jouluhimmelin" virkaa voisi toimittaa esimerkiksi Anttilan kattokruunu, joka toisi tilaan juhlavampaa tunnelmaa olematta kuitenkaan mikään oikea joulukoriste.


 

Olohuoneeseen luonnollisesti mustaa ja valkoista, eikä missään nimessä mitään ylikoristeellista. Iittalan Kivi tuikut harmaana ja mattakirkkaana ovat luottopakkini, joita voisin kerätä mielin määrin ja valaista koko asunnon vain tuikuilla. Lumipallo-kynttilät Zara Homesta ja hauska tulitikun mentävällä aukolla varustettu Muuto Match Finnish Design Shopista. Joulukuusen korvike voisi olla esim. Anttilan metallinen pöytäkuusi. Karvaisen torkkupeiton ja siihen kuuluvat valkoiset tyynyt jo tilasinkin HM:ltä tuomaan vähän lämpöä ja pehmeyttä olohuoneeseen. Ja nämähän nyt voivat olla esillä vaikka koko lopputalven. 

Haaveilenkin jo kuumasta glögistä kynttilän valossa, uuden lämpimän torkkupeiton alla, villasukat jalassa... ja telsusta tulee tietenki Greyn Anatomia... :)

21.11.2010

Mitä Nainen Haluaa

Loppuviikko ja viikonloppu meni enemmän ja vähemmän pikkujoulujen ja muiden tapahtumien merkeissä. Torstaina vietettiin firman pikkujoulut ja lauantaina sitten kavereiden kanssa ulkoilemassa. Torerossa oli tarjolla espanjalaisesta noutopöydästä erilaisia herkkuja ja lisukkeena Janne Rosenvallin kirjoittama yhdenmiehen show siitä, mitä nainen halua (es. Hannu Friman). Lukuunottamatta sitä, että esityksen äänentoisto oli aivan täysi katastrofi ja pääruoaksi ollut porsas oli kuivaa kuin viikon uunissa ollut kinkku, ilta oli oikein rattoisa.

En voi kuitenkaan olla vertaamatta tätä hauskuutusyritystä  jo kahdesti näkemääni Martti Suosalon Luolamies-monologiin.


Mitä nainen haluaa -esityksessäkin oli hyvät hetkensä, mutta ei se vain ollut mitään verrattuna Luolamieheen. Siinä missä tämä esitys sai muutaman kerran naurahtamaan ja nyökkäämään, että "näinhän se on", saa Luolamies nauramaan koko esityksen ajan hervottomasti. Niitä "osu ja upposi" kommentteja satelee sitä tahtia, että me oltiin ainakin kuin puulla päähän lyötyjä esityksen jälkeen. Luolamiehessä on todellakin kiteytetty loistavalla tavalla koko miehen ja naisen ajatusmaailman ja aivotoiminnan ero. Suosalo kertoo tarinan aivan loistavasti omaa elämäänsä ja parisuhdettaan vertauskuvana käyttäen. Tässä eilisessä esityksessä oli jopa kohtia, jotka kuulostivat aika paljo Luolamiehen sanoilta, ja se sai hieman niskakarvat nousemaan pystyyn. Mutta ihan ok esitys, ja seura oli mitä mainiointa, joten kiva ilta. Cafe Kuluman ihanan tuliset mansikka-chili-suklaa drinksut oli kuitenkin illan parasta antia! :)

Mutta hei, kävin mää vähän shoppaamassakin lauantaina. Tarkoitus kyllä oli vain etsiä ja ostaa talvitakki äitille, mutta minkäs teet, jos siinä seurassa eksyt sellaisiin kauppoihin missä ei normaalisti käy. Kävi siis niin, että tein löydön Halosen alerekistä... Nii-in. Joten vaatekaappiin tuli uusi villakangas takki/viitta-yhdistelmä (mikä lie tuon nimi sitten onkaan) ja pitkät hanskat se kaipasi kaveriksi totta kai. Pikkujouluviikonloppu on mennyt suurinpiirtein tämän näköisenä...


Toppi HM, Leggarit Gina, Jakku Vero Moda, Takki/Viitta Halonen, Hanskat Stockmann, Laukku Guess, Saappaat Colin Suart

15.11.2010

Rakas Joulupukki...

... olen ollut toosi kilttinä tänä vuonna! 

Jos joulupukki haluaisi minua ilahduttaa, niin esimerkiksi jollain näistä sais tämän neidon aika iloiseksi....Kaikkea ei tarvitse tuoda, mutta mielellään tietenkin... =)

  


Korut on aina kivoja... Tykkään esim. Snö of Swedenin koruista, mutta toki on muitakin silmää miellyttäviä. Esimerkiksi tuo rock-henkinen Thomas Sabon rannekoru. Sellainen mun varastoista jostain ihmeen syystä vielä puuttuukin. Sabolta löytyi paljon muutakin kivaa, esimerkiksi edellisessä postauksessa mainitsemani amulettikorut.

Viimeksi kampaajalla käydessäni sinne oli ilmestynyt hyllyyn jotain aivan ihanaa uuttaa. Meinasinkin jo villintyä ja ostaa Ed Hardyn hiustenkuivaajan, koska kuivaajan minä oikeasti tarvitsen. Unohdin omani jo toissa juhannuksena Rukalle, ja tällä hetkellä kuivaajan virkaa toimittaa äitin vanha ja tehoton romu. Tämä Hardyn kuivaaja oli aivan ihanan ulkonäkönsä lisäksi vieläpä todella tehokas. Jopa niin tehokas, että sehän oli lähteä käsistä kun ensimmäisen kerran laitoin sen päälle... En ole vissiin tottunut siihen, että kuivaajasta tulee ilmaa... =) Mutta tätä tarviin! Tarviin tarviin tarviin! Kuulikohan se pukki nyt?

Vuittonin Art, Fashion and Architecture -kirja olisi kiva lisä kirjahyllyyn. Vaikka emme kirjahyllyä edes omista... Mutta siis johonkin hyllyyn, tuohan nyt menee jo sisustuselementtinäkin, on sen verran kivan näköinen opus. Ja nimestä päätellen kirjahan toisi iloa koko perheelle.. ;)

Joku uusi hajuvesi voisi myös olla kiva. Olen käyttänyt samaa hajuvettä jo niin kauan kuin muistan. Vaikka Emporio Armanin She onkin hyvä tuoksu (ei kait se muuten olis näin kauan kelvannut), niin olisi kiva välillä kokeilla muutakin. Ja olisi kiva jos hyllystä löytyisi useampaa tuoksua mistä valita. Sain testerit Bossin Sunset ja Guessin Guilty -tuoksuista, ja kumpikin miellytti nenääni. Tuota Guessin Rush -tuoksua testailin kesällä Barcelonan lentokentällä, mutta en jostain ihmeen syystä sitä ostanut, vaikka tykästyin kovasti. Mun on aina ollut todella hankala löytää hajuvesiä, mistä tykkäisin.

Sinkkuelämää 2 -dvd:n haluan kokoelmiini, koska ykkönenkin siellä on... Enkä ole sitä vielä katsonut. Tuotantokaudet minulla itseasissa on sekä Sinkkuelämää- että Frendit -sarjoista, mutta olisi kiva joskus saada tuollaiset kivat boksit kummastakin. 

 Tule joulu kultainen. 

Mitä nää toivoit?


14.11.2010

Isä

Näin isänpäivän kunniaksi muistelo omasta rakkaasta isästä, joka ei valitettavasti enää ole kanssani.


Mun iskä oli maailman paras iskä. Tuki ja turva. Olis tuonut mulle vaikka kuun taivaalta... ja monesti toikin. Ainoana lapsena olin isin pikku lellikki tietenkin. =) Mutta vaikka paljon sain, niin paljon myös tein. Isä minut opetti aivan pienestä pitäen myös siihen, että mitään ei tule ilmaiseksi, vaan kaiken eteen pitää tehdä töitä. Koulussa piti tulla hyviä arvosanoja, ja jos niitä tuli, niistä palkittiin. Ja tulihan niitä.

Yrittäjä-isää saan myös niin kiittää kuin kirotakin tästä työnarkomaniastani ja kunnianhimosta työelämässä. Ensimmäisen tilipussini sain varmaan 3-4 vuotiaana. Hommailin tiitteränä jotain (varmasti tosi tärkeää) iskän toimistolla kolmen markan tuntipalkalla. Ja nautin täysin siemauksin.


Isän kanssa reissattiin paljon, niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla. Laskettelu ja moottorikelkkailu oli meidän juttuja. Meidän yhteisiä harrastuksia. Talvisin lomilla käytiinkin koko perheen voimin tosi paljon laskettelemassa ja kelkkailemassa ympäri Lappia ja asuntovaunu törötti Syötteellä, missä sitten oltiin kaikki muu vapaa-aika (eli viikonloput).

Olin pikkutyttönä monesti myös isän työreissuilla mukana pikku-sihteerikkönä... Olin siis isän työkavereidenkin seurassa aivan kuin olisin kuulunut joukkoon. Siinä vaiheessa, kun keksittiin ne matkalaukun kokoiset NMT-puhelimet, olin aivan onnessani vastaillessani puhelimeen ja ottaessani soittopyyntöjä isän ollessa vaikka palaverissa. Sitten iltaisin tehtiin aina jotain kivaa, mentiin ravintolaan syömään tai vuokrattiin kasa leffoja.


Oman lapsuusaikani muistan tapahtumarikkaana ja onnelliensa aikana. Vaikka väliin tietystä aina mahtuu huolia ja murheitakin, niin kaiken kaikkiaan ei olisi voinut enempää toivoa. Isä on ollut poissa jo kohta 14 vuotta, mutta ikävä ei katoa. Se muuttuu ajan kuluessa, mutta koskaan se ei häviä. Hyvää isänpäivää rakas isä!

Tämä lähtee nyt viemään haudalle kynttilän ja sitten moikkaamaan pappaa.

12.11.2010

Ihania yllätyksiä

Ihana ystäväni Kate kiikutti minulle yksi kaunis päivä tässä taannoin pikkuisen pussukan työhuoneeseeni.


Pussukasta löytyi kortin kera pari huulipunaa ja pari huulikiillettä testattavaksi...
Kortti kertoi, että kyseessä oli "lokakuun loppumislahja"... hihi.
Ja kylläpäs vain piristi kivasti tylsää työpäivää... :)
Kiitos Kate!

Tuotteet oli Oriflamelta ja olen niitä nyt jonkin verran testannut.



Very Me Lipmania huulipunien väriä meinasin ensin vähän säikähtää, mutta kuitenkin rohkeasti laitoin testiksi huuleen, niin kappas vain, eipä paha! :) Vaaleampi Pink Smoothie oli vähän niinku olis ollu runsaammalla värillä olevaa kiillettä huulissa, tosi vähän sitä sävyä, enemmän kiiltoa. Tummempi Mocha Dream oli niinkuin olisin vain korostanut omien huulieni väriä tummemmaksi, oli aika ruskean sävyinen. Vaikka en tummaa punaa koskaan normaalisti käytäkään, niin veikkaan, että tätä voisin jopa joskus käyttääkin (varovaisesti...) Tai tiedän ainakin, että meidän mamma käyttää, jos minä en. Koostumukseltaan tuntuivat tosi hyviltä, tarpeeksi kosteuttava. En pidä huulipunista, koska ne ovat yleensä niin kuivia, käytän vain kiilteitä ja huulirasvaa. Mutta nämä tuntuivat huulissa yllättävän mukavilta.




Very Me Clickit on ajatuksena aika kiva ja kätevä. Näissä voit viidestä eri kiillosta ja kahdesta punasta valita mieleisesi ja klikata ne kiinni keskusosaan. Vaihtoehtoisesti voit myös valita keskusosaan ripsarin kahdesta eri sävystä tai rajausvärin viidestä sävystä. Eli voit  esim. tehdä joko kaksipuoleisen huulikiilteen/-punan, tai yhdistää kiilteen ja ripsarin, jolloin sinulla on kätevästi ne mukanasi yhdessä pakkauksessa...

Kuva Oriflamen nettikuvastosta
En tiedä onko nämä huulikiilteet ja punat niinkään hyviä itse tuotteena. Puna oli hyvän tuoksuinen, mutta liian imelän makuinen ja jotenkin tosi vetinen. Jopa niin vetinen, että ei meinannut huulissa pysyä laittaessa, vaan olin hampaita myöten ällön makuisessa punaisessa nesteessä.  Mutta väriä siinä oli! Kiilteet taas on ihan ok, peruskamaa. Vähän sellainen turhan tahmaisen tuntuinen huulilla kuitenkin. Parempiakin on olemassa. Mutta eihän nämä kyllä ole hinnallakaan pilattuja.

Kuva Oriflamen nettikuvastosta
Tämä Very Me huulikiille oli tosi hyvä, tästä tykkäsin! Kivan tuntuinen huulilla, ei yhtään tahmainen ja kiiltoa juuri sopivasti. Hyvä tuoksu myös ja sopivasti väriä, vaikka ensin ajattelin, että on tosi tumma, kun tuubissa näyttää niin kovin luumuiselta tuo väri (testissa toinen oikealta; Funky).  Tästä varmasti testaan muitakin värejä jatkossa.

8.11.2010

Levi Days 5.-7.11.2010

Levin avajaiset tälle vuotta vietetty. Olipas se taas hauskaa. :)

Perjantaina otettiin töistä vähän varaslähtöä ja lähdettiin jo aamupäivästä ajelemaan kuuden kilon joulukinkku takakontissa kohti pohjoista (kinkkutarinaa jäljempämä). Ensin vain ajeltiin vähän aikaa ympäri Oulua unohtuneiden bikineiden ja uikkareiden perässä kun tarkoitus oli mennä myös testaamaan Levin uusittu kylpylä.


Rovaniemellä täytettiin vielä autot ruoka- ja juomaostoksilla... Sen mitä mahtui vielä täyttämään.  Muru kun sutkautti nokkelasti  lähtiessä, että mun matkatavarat (ja kymmenet kengät, pipot ja toppahousut) olis tarvinneet kuulemma jo oman auton, tai ainakin peräkärryn.

En ymmärtänyt kommentia.

Roin jälkeen alkoikin maisemat muuttua jo valkoisemmiksi. Ja etten sanoisi poroisemmiksi.... En ole varmaan eläissäni nähnyt noin älytöntä määrää poroja tuolla matkalla.. ja suurin osa niistä vielä keskellä tietä. Ja tuota väliä on kuulkaas jauhettu aikasta monta kertaa tässä viime vuosien aikana, niin työn kuin vapaa-ajan puitteissakin.


No perillä sitten tietenkin sauna päälle, kinkku uuniin, herkkuja pöytään ja skumppapullo auki. Siitäpä se sitten lähti. "Hyvää viikonloppua, nähdään sunnuntaina!"

Kinkun tarina on  muuten seuraavanlainen... Viime vuonna keksittiin ostaa Levin avaisiin joulukinkku. Silloinen kolmen kilon kinkku sitten syötiin nälissään kello viisi aamuyöstä alle puoleen tuntiin (meitä oli neljä, näköjään nälkäistä ihmistä). Siinä sitten kun ihmeteltiin, että mihin se possu hävisi, niin päätettiinkin tehdä Levin Avajais-Kinkusta uusi perinne.  Nyt siis mukaan pääsi kuuden kilon kinkku ja tällä kertaa se jopa riitti pariksi päiväksi, kun meitä oli kuusi ihmistä sitä syömässä.  Olihan se herkkua. Nami.


Lauantaina käytiin aivan päiväsaikaankin (siis valot päällä) vähän patsastelemassa ihmisten ilmoilla ja tekemässä samalla ne pakolliset kauppakierrokset. Siellähän sitä Katen kanssa ollaan jo lempparikauppaan suuntaamassa.


Miksi mää oon aina jotain pipohyllyä tonkimassa??
Mutta toisaalta, eihän pipoja ole koskaan liikaa! Eihän?

Takki Cross, Housut Helly Hansen,  Kengät Timberland, Pipo WM ja uudet hanskat Jack Pot
Joku tonttu unohti hanskat kotiin ja piti käydä sijoittamassa uusiin. Vähän oli turhan kalliit ajatellen, että minulla hanskojen tallessapysymisaika on yleensä noin kaksi viikkoa....  Mutta hätä ei lue lakia.


Muotinäytöstä oli tarjolla eturinteillä. Oli kyllä kivan näköistä settiä nyt tälle talvelle. Todella värikkäitä vaatteita taas, kunnon kasarimeininki on tullut takaisin. Harmi kun en tollo hoksannut huomauttaa kuvaajaa, että ottaisi vaatteiden väriloistosta kuvia...Ja harmi kun en ole säästänyt niitä kasariajan ihkuja neon värisiä lasketteluhaalareita ja takkeja tätä päivää varten. Odotan vielä sitä hetkeä kun ne tupsupipot isolla tupsulla tulee taas takaisin! :)


Majoituksesta... Levillä tämä perhe majoittuu vain ja ainoastaan Snow Whiten huoneistohotelleihin, joista toinen on aivan Levin Torin keskustassa ja toinen golfkentän vieressä lounaisrinteiden puolella. Hotellit on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Archeus, joka on suunnitellut koko Levin Torin keskustan (Sokos Hotellin sekä Hullu Poron ja Snow Whiten tilat). Snow White huoneistot on täysin varusteltuja luksus-sviittitasoisia huoneistoja, joissa on upea arkkitehtuuri ja tyylikäs sisustus.

Siinäpä oli pakollinen pikku mainostus niin omien kuin murunkin työnantajien puolesta =) 


Levin Tori ála Archeus
Johan tuota jo ulkoiltiin. Sitten vain kiireen vilkkaa... Irkkubaariin!

Zero Point ála Archeus
Joku korvikehan pitää Leskiselle olla aina kotoa pois ollessa... Levillä se on Irish Pub Oliver's Corner. Ja siinä niin sopivasti kadun toisella puolen, Snow Whitea vastapäätä...



Ja tässä koko reissun teema pähkinän kuoressa:
Reinot reissussa!
Tässä kuvassa näköjään menossa saunaan, koko järjestyksessä tietenkin.


Kiitos Levi! Kiitos mussukat! Ensi vuonna taas!


Oliko muita Levin avajaisissa?  Ens viikonloppuna Maailman Cuppiin menijöitä? 

Ai niin! Ei me sitten muistettu käydä siellä kylpylässä!:)

3.11.2010

Guess voitto!

Pieni eBay hehkutus tähän väliin. 
Loppukesän Barcen reissusta saakka, mistä ostin kälylle tuliaisiksi Guessin laukun, olen himoinnut itselleni samaa laukkua (jäi niin sanotusti vähän kaiveleen, etten ostanut myös itselleni). No, olen sitä sittemmin eBaysta vakoillut ja tuossa pari viikkoa sitten siellä oli yksilö (uusi), joka näytti olevan menossa aika hyvään hintaa, joten tarjosinkin viime sekunneilla siitä 63$ (45€). Jäin silloin kuitenkin nuolemaan näppejäni, koska joku oli samaan aikaan tarjonnut hieman enemmän ja laukku meni toisaalle. 


Tämähän jo meinasi jopa vähän harmittaa, koska tuo olisi ollut postikuluineenkin todella hyvä hinta tuosta mallista. Näyttää olevan noin 130-150£ (150-170€) keskihinta mitä olen katsonut tämän laukun hintaa netissä.

No, tänä aamuna oli sähköpostissa iloinen yllätys! "Sinulla on toinen mahdollisuus ostaa laukku tarjoamallasi hinnalla". No ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Kirjauduin sisään eBayhin ja ostin pois. :)



Hyvät kaupat, eikös? :)